perjantai 27. kesäkuuta 2014

Pääsin perille Ouluun

Pääsin perille Ouluun tuossa reilu viikko sitten ja vietin Juhannuksen Iissä. Matka kesti yhteensä 14 päivää, kuten olin suunnitellutkin. Pidin kaksi vapaapäivää, ensimmäisen jo kahden ajopäivän jälkeen ja toisen viikon päästä siitä. Ilman välipäiviä keskimääräiseksi päivämatkaksi tuli 73 kilometriä, joka mielestäni on ihan passeli. Ainahan sitä voi sanoa, että kyllähän sitä pitää pitemmälle päivässä ajaa, mutta tuo nyt oli minulle sopiva. Nukuin aamuisin pitkään ja pääsin yleensä liikkeelle vasta puolilta päivin enkä ajanut yömyöhäiselle vaikka näkyvyyttä olisi hyvin ollut. Pisin päivämatka oli 112km ja lyhin 45 km ja sekin johtui vian kumin puhkeamisesta eikä silloin varakumia löytynyt. Tästäkin kommelluksesta kirjoittelen sitten ajopäiväkirjassa lisää.

Ajo tuntui suurimmaksi osalta ihan hyvältä. Alaselässä tunsin kipua monesti, mikä kuitenkin hellitti taukoillessani noin 20 kilsan välein. Myös oikean käden sormet puutuivat usein ja nyt vasta viikon jälkeen turra olo sormissa alkaa hävitä. Ei kovin tervettä siis. Jalkojen lihaksissa en oikeastaan missään välissä tuntenut suurta väsymystä tai lihaskipeyttä, kuten viime vuonna. Ainoa mikä vaivasi oli oikea polvi. Siinä tuntui kipua päivän ensimmäisen parikymmenen kilometrin ajan. Yleensä vasen polveni on ollut se, joka on oireillut.

No, mutta. Alanpas pikkuhiljaa kirjoittelemaan tuota ajopäiväkirjaa ja suunnittelemaan jo ensi vuoden ajoa.

 Pyöräillään!

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Oulua kohti.

Huomenna se aika sitten koittaa, kun aion polkaista Ouluun, tuohon toiseen kotikaupunkiini. Syntyjään olen turkulainen, mutta 21 vuotta Oulussa asuneena oululaisuus pysyy minussa aika pitkään vielä. Edessä on siis noin 900 kilometriä, minkä ajattelin taittaa noin kahdessa viikossa. Tällä kertaa lupasin itselleni, että saan pysähdellä ihmettelemään maisemia tai syömään vaikka jäätelöä, jos siltä tuntuu.

Tavaraa kertyi peräkärryyn 36 kiloa, mikä taitaa olla kyllä ihan liikaa, mutta opinpahan mitä en seuraavalla kerralla tarvitse mukaan. Tuossa määrässä on noin viikon ruuat, vaikka kauppojahan luulisi matkalla tulevan vastaan. Pyörään ostin peilin, jotta nään ilman pään kääntelyä takaa tulevat autot. Saa nähdä pysyykö se kuinka kauan ehjänä. Uudet pyöräilykengätkin piti ostaa, mutta rahanpuutteen vuoksi jätin ensi kertaan. Nykyiset kengät kun ovat kapeammalla lestillä ja aiheuttavat varpaiden puutumista. Laitoin myös hieman lyhyemmän ohjainkannattimen, kun tuntui, että joutuu hieman kurottelemaan kahvoille eli noille jarrujen luona oleville tapeille.

Tässä vielä suunniteltu reitti kartalla:


Pienet jännäkakat tässä on päässyt jo tulemaan, mutta eiköhän sekin helpotu, kun satulaan pääsee. Sen jälkeen vaivana taitaakin olla puutunut ja hiertynyt takamus ja väsyneet spaghettijalat.

Toripolliisilla tavataan!

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Liedosta Itä-Helsinkiin Päivä 5

21.07.2013 Espoo, Latokaski - Helsinki, Keskusta - Helsinki, Aurinkolahti 41 km  / 343 km

Aamu valkeni pilvisenä, mutta yö oli nukuttu hyvin varavuoteella. Aamupalalla sain kuunnella pikkupojan innokasta ja omalaatuista jutustelua.

Espoon Latokaskesta suuntasin etelään Finnoontietä kohti Espoon rantaraittia. Finnoontietä ajellessani manasin monta kertaa Espoon tiesuunnittelijan, joka on jättäny jokaisen risteyksen kohdalle isot kivetykset eikä pyörille minkäänlaista liuskaa. Yritä siinä sitten ajaa nätisti peräkärryn kanssa, kun koko ajan saa olla jarruttamassa ja varomassa ettei matala kärry kopsahda kivetykseen. Nyt vasta myöhemmin karttoja katsellessani huomasin, että olisi pitänyt jatkaa matkaa suoraan kohti rantaa ja käydä katsomassa Suomenojan lintualtaat, jos vaikka olisi sattunut näkemään tirppoja. Nyt koukkasin juuri moisen paikan ohitse. Rantaraitti oli aika kapea ajaa, mutta ihan hyväkuntoinen hiekkatie suuriltaosin. Jossain kohdassa tie meni ihan rantaan, missä tienä oli hieno, mutta kapea kivetys ja vieressä kaide. Rantaa pitkin ajaessani tuli vastaan risteys, jossa oli varoitus portaista. Enhän minä sitä uskonut vaan jatkoin risteyksestä portaiden suuntaan ja totesin kallion päälle noustuani, että kyllä siellä on portaat ja palatahan se täytyi. Olisivat edes kertoneet kuinka päästä takaisin raitille portaat kiertäen.

Espoon Rantaraitilta
Espoosta Länsiväylän laitaa ajaessani sain hieman seikkailla Länsimetron työmaiden takia, mutta täällä opasteet jopa toimii. Kiertotiekyhäelmät olivat vaan välillä hieman epäilyttävät. Lauttasaaren kiersin eteläkautta ja pidin pienen ruokatauon puistossa. Ruoholahdesta päästyäni sujahdin Helsingin keskustaan kulkevaan Baanaan. Enpä olisi osannut arvata, että joku päättäjä kannustaa näin hienosti kevyttä liikennettä ja ulkona oleskelua. Baanahan on kuitenkin suoraan pois vilkkailta autoteiltä. Tällaisista tiloista voisivat muidenkin kaupunkien päättäjät ottaa mallia. Baanalla oli myös hauska näyttötaulu, joka näytti kuinka monta pyöräilijää oli sinä päivänä ohittanut pisteen. Vaikka baana kuvissa näyttääkin hieman kolkolta ja siltä, että heti ensimmäisen yön jälkeen paikka on täynnä graffiteja, ei tunnelma paikassa ollut yhtään ghettomainen. Voisin kuvitella paljonkin ihmisiä tuonne kesäisenä päivänä viettämään aikaa. Moisessa on kyllä se ongelma, että helsinkiläisillä on aina kiire jonnekkin, joten eiväthän he ehdi paikasta nauttia.

Baanan pelikenttiä

Baana

Ajattelin, että joudun keskustassa ajelemaan paljonkin autojen seassa, mutta toisin kävi ja löysin itseni piankin Kulosaaresta. Herttoniemestä kuljin Roihuvuoreen pitkin rantoja, jossa näkyi paljon valkoposkihanhia ja eri sorsalajeja. Sitten jäljellä ei ollutkaan kuin Meri-Rastilan läpi ajaminen ja perille pääsy Vuosaaren aurinkolahteen väsyneenä, mutta iloisena, kun olin ensimmäisen kerran näin pitkän matkan taivaltanut. Voin myös todeta, että sinä iltana syöty ravintolaruoka maistui hyvin.

Perillä!
Mitä matkasta jäi käteen? Kipeät jalat. Portaiden nouseminen tuntui tuskalta muutaman päivän eikä pyörän selkään ihan heti tehnyt mieli, mutta ajatukset liikkuivat jo tulevien vuosien pyöräilyreissuissa. Lappiin? Norjaan? Eurooppaan? Muualle? Aika ja raha ovat vain kysymyksenä minne sitä lähtisi.
Mutta mitä sitten opin? Ainakaan ei kannata väkisin yrittää polkuja pitkin peräkärryn kanssa. Kivet repivät kärryn etureunan kankaan ikävästi rikki. Vältä pääteitä. Ne ovat tylsiä, suoria ja suunniteltu autoilijoille. Tarkkaile vesivarantoja ettei käy kuten ensimmäisenä iltana, että vesi loppuu kesken eikä seuraavana aamuna saa heti aamupalaa tehtyä. Ota bepanthenia tai vastaavaa hiertymille. Ehkä tärkein mitä yritän tulevalla matkalla noudattaa on se, että pysähdyn katselemaan ja vierailemaan kohteissa jotka näyttävät mielenkiintoisilta enkä vain aja ohi ja ajattele, "tuopas on mukavan näköinen paikka, mutta jalat vievät, ei voi pysähtyä."

Reitti
Tässä vielä suurpiirteinen kartta mistä ajoin.