Myllyn Pyöräily 2014

Tässä kun hieman olen laiskana ollut, enkä ole matkapäiväkirjaa päivitellyt pitkään aikaan, ehdin välissä pyöräilemään viime viikonloppuna Myllyn pyöräilyn Isomyllyn eli sen 86 kilometrisen matkan.
Alkujaan olin hieman epävarma kuinka tykkään ryhmäajosta, kun aina yksin polkenut ja muutenkin omien polkujen kulkija taidan vähän olla, mutta yllättäen tykkäsin ainakin tässä tapahtumassa moisesta. Oli hieno tunne, kun muutama sata pyöräilijää kulkee leveässä jonossa ja joukon sisälle muodostuu jännä tuuleton tunneli, missä ei pahemmin tarvitse polkea. Joukossa täytyy kuitenkin koko ajan seurata muiden menoa ja reagoida yllättäviin pieniinkin liikkeisiin, joten maisemien katselulle ei pahemmin jäänyt aikaa.
Itse tapahtuma oli hyvin järjestetty ja eteni omalta osaltani yllättävän hyvin. Aikaa kului ajaessa vain 3 tuntia ja 3 minuuttia. Kokonaisaika varikkopysähdyksineen oli 19 minuuttia pidempi. Huoltopisteiden tarjoilu oli hyvä. Tarjolla oli energiapatukkaa, hedelmäsmoothieta, banaania, vettä, urheilujuomaa, leipää ja kai jotain muutakin mitä en nyt enää muista eli omia eväitä ei turhaan olisi mukaan tarvinnut ottaa.

Lähdön tunnelmaa

Itse ajo eteni seuraavasti. Lähdön jälkeen ajeltiin pieni alkumatka poliisin perässä. Itse olin niin häntäpäässä etten moista vetäjää edes nähnyt, mutta meno oli rauhallista. Kun letkanvetäjä poistui maisemista alkoi jono pidentyä ja pieniä rakoja jo syntymään. Tässä vaiheessa vasta totuttelin ja seurailin muiden menoa ja pyrin löytämään jonkin hyvän ryhmän missä ajaa omaa sopivaa nopeutta. Ensimmäisen huoltopisteen kohdalla pikaisesti pissalle, kuten kaikki muutkin eli pusikossa oli tungosta. Hieman mehua kurkusta alas ja takaisin satulaan. Pian huoltopisteen jälkeen Jättimylly ja Isomylly erkanivat omille teilleen ja jäin yksin ajelemaan. Tässä vaiheessa huomasin kuinka raskasta onkin ajaa yksin ilman edessä kulkevaa tuulenhalkojaa. Tavoitin välillä pieniä ryhmiä, jotka kuitenkin ajoivat omalle nopeudelleni liian hiljaa ja sykkeeni tasannuttua polkaisin taas omille teilleni. Noin puolessa välissä 1. ja 2. huoltoa tavoitin vanhemman miehen hybridipyörällään. Hän ei selvästikkään halunnut perässä roikkujaa, kun selvästi lähti riuhtomaan vauhtiansa yli 30km/h. Jonkun aikaa hänen perässään pysyn, mutta jäin kuitenkin alamäissä paljon, kun hänen pyöränsä rullasi paremmin. Tavoitin hänet uudestaan, kun hän oli jäänyt pienen ryhmän perälle itse peesailemaan ja nyt kelpasi hyvin 28-30kmh vauhti.
Toisella huoltopisteellä evästin hieman turhan kauan ja äsken kiinni saamani ryhmä ehti lähteä jo tiehensä, joten joudun lähtemään yksin tuultapäin. Siinä sitten ajelin noin 15 kilometriä pikkuhiljaa tavoittaen äskeistä ryhmää, vaikka välillä tuntui, että epätoivoista hommaa, kun pulssi hakkaa ja jalat ovat hapoilla. Manailin myös itsekseni, että miksi unohdin sykevyön kotiin, koska tässä kohdassa olisi selvästi nähnyt ryhmässä ajon edut yksin ajamiseen. Välillä tavoitin pieniä ajoporukoita, joissa viihdyin hyvin pienen hetken, kun tasasin pulssiani. Vauhti heillä vaan oli liian maltillinen minulle. Pienen kolarinkin meinasin saada moisessa ryhmässä aikaiseksi, kun en ollut huomannut taakseni tulleita pyöräilijöitä ja katselin vain taivaalle muodostunutta jännää pilvimuodostelmaa.
Näin puolen välin korvilla alkoi myös vaivata samat vaivat mitkä Oulun reissullakin eli oikea polvi ja alaselkä kipuilivat välillä kovastikin, mutta eihän sitä nyt voinut pysähtyäkään.

Huoltopisteeltä

Vihdoin, kun sain "vanhan" porukkani kiinni oli pulssini varmaan lähempänä tuhatta. Äkkiä kuitenkin pulssi rauhoittui vaikka vauhti pysyi siinä 30km/h kieppeillä. 50 ajetun kilometrin jälkeen alkoi tuntumaan siltä, että tässä porukassa taidan polkea loppumatkan ja melkein koko matkan poljettiinkin yhdessä. Olin kyllä hieman huono ryhmässä ajaja, kun en vetänyt kertaakaan, mutta todennäköisesti en kauaa olisi jaksanu moista vauhtia tuulta halkoa. Eräs nainen, joka oli vuorovetänyt toisen veteraanipyöräilijän kanssa jo monta kymmentä kilometriä, jättäytyi noin 70 kilometrin kohdalla hieman kärjestä ja huomasi minut ja pari muuta nuorempaa miestä ja manaili meille, kun nuoret miehet täällä vain ajelevat ja pistävät vanhemmat vetämään. Kuittasin vain, että en viitsi häiritä, kun vetävät niin hyvin.
Viisi kilometriä ennen maalia joukko hajosi yhteen hieman pidempään ylämäkeen, kun osa hyytyi ja osa pääsi mäen vauhdilla ylös. Itse lähdin ylämäessä vauhdilla muiden ohi luullen jättäneeni muut taakseni, mutta vedinkin kolmea muuta pyöräilijää lopun matkaa maaliin asti. Pienen loppukirinkin vielä saimme aikaiseksi.
Sijoituksia ei kuntotapahtumassa jaeta, mutta en usko, että ainakaan häntäpäässä maaliin tulin.

Maalissa on helppo hymyillä

Nyt olen siis kokenut ensimmäisen massatapahtumani ja jälkimaku on hyvä. Jopa niin hyvä, että ensi vuonna osallistun kyllä uudestaan.

Pyöräillen Liedosta Ouluun kesäkuussa 2014

Tarkoitukseni oli tähän kirjoitella hieman alkutekstejä ennen reissua, mutta olenkin niitä kirjoitellut jo tuossa aikaisemmin blogiini, joten käydäänpä suoraan asiaan.

5.6.2014 Lieto - Aura - Oripää - Alastaro - Huhtamo 85km / 85km

 Ilma oli hieno, poutainen ja lämpötilakin oli jossain 23 asteen hujakoilla. Suunnitelmissani oli ajaa kahdessa päivässä Hämeenkyröön mökille, jossa pitäisin heti ensimmäisen välipäiväni. Lähtöä ei painaneet vanhat vaivat ja pyöräkin oli juuri käynyt huollossa, joten ei kun menoksi.

Alkumatka olikin tuttua kotiseudun pyöräteiden ajelua kohti Auraa, josta alkoikin uusi ja tuntematon.
Kuitenkin ennen Auraa ajellessani tovin Vanhaa Tampereentietä, joka kulki Aurajoen uomaa seuraillen, ihastelin maaseutumaisemaa.

Aurajoen vierustaa

Ilman lämpötila oli sen verran korkea, että vaikka ajoin shortseissa ja lyhyt hihaisessa ajopaidassa, hiki virtasi jo hyvin, vaikken ollut ajanut vielä kuin parikymmentä kilometriä. Päätin pitää ensimmäisen tauon ja paikaksi tuli pieni Kirkonkulman kirjasto. "Asiaton oleskelu kielletty" kertoi kyltti minulle, mutta olihan minulla tärkeää asiointia kirjaston pihalla, kun söin patukkaa ja venyttelin hieman. Tässä vaiheessa matkaa vielä muistin kiropraktikon opit, että kannattaa pitää taukoa vähintään tunnin välein, jotta kropassa liikkuu nesteet muuallakin kuin jaloissa eikä tule mitään jumeja niin helposti.

Ensimmäinen taukopaikka

Auraan päästyäni ylitin nykyisen ison Tampereentien ja jatkoin matkaani pientä Turuntietä. Matkalla ei paljoa ihmeellistä näkynyt, maaseutua ja välillä kyliä, joissa oli myös pyöräteitä, jotka seurasivat teitä ehkä kilometrin ja sitten katosivat. En useinkaan vaihtanut pyöräteille matkan aikana juuri tästä syystä. Helpompi ajaa autotiellä, kun ei ikinä tiedä kuinka kauaa pyörätie jatkuu, viekö se jonnekkin hukkaan tai onko se ihan surkeassa kunnossa.

Ensimmäisen aterian vietin koulun pihalla katoksen alla. Mikäs parempi paikka kuin koulun piha, koululaiset lomilla, joten tuleepahan kesälläkin moiselle käyttöä. Paikkavalinta ei ihan osunut nappiin, kun katoksen alla myös tupakoijat olivat tykänneet olla ja paikalla haisi ihan tuhkikselle. En viitsinyt vaihtaa enää paikkaa, kun juuri asettuessani paikalle alkoi hieman ripsoitella vettä taivaalta. Trangia tulille, pussipasta ja soijarouhe lämpiämään. Ai että, tätä tuleekin sitten matkalla syötyä. Sinolin käryistä tulee aina mieleen armeija-ajat, jossa valmistettiin leireillä ruuat myös trangialla.

Kouluruokailu on ihan hyvää

 Maha täynnä jatkoin matkaani kohti Oripäätä. Oripään lentokentän vieressä olin aluksi ajatellut viettää ensimmäisen yöni, mutta polkemisen kulkiessa jatkoin matkaani eteenpäin kohti Alastaroa.
Alastarosta tulee mieleen ensimmäisenä Alastaron moottorirata ja mietinkin, että kylillä varmaan pyörii pelkästään amiksia teini-DX:iensä kanssa, mutta ennakkoluulot pettää. Alastarossa menin paikalliseen kauppaan ostoksille ja kyselin hyllyjä täyttävältä myyjättäreltä, missä voisin täyttää tyhjentyneitä vesivarantojani. Myyjätär vei minut takahuoneeseen, jossa sain pullot ja juomapussin täyteen. Jotenkin ihmeellistä ja outoa päästä vain henkilökunnan alueelle. Kiitin nätisti, poistuin ostoksieni kanssa pihalle evastämään.

Tällaista matkamaisemaa tuli nähtyä.

Tähän väliin täytyy kyllä hieman manata noita pikkukylien pyöräteitä. Aivan hirveässä kunnossa, mutta kun ei viitsi ajella autotiellä, kun kylissä usein tuo liikenne on hieman vilkkaampaa enkä karavaanini kanssa ole se nopein tiellä kulkija Ja huonoon tienpintaan lisättynä risteyksien kivetykset ovat jotain järjetöntä. Kyseessä on kuitenkin pyörätie, joten pyörällä pitäisi päästä etenemään suhteellisen vaivattomasti risteyksen yli, mutta 10 sentin pudotus ja toisella puolella tietenkin 10 sentin koroke ei ole kovin sujuvaa. Niin ja keskellä saattaa olla vielä liikenteenjakaja, jossa on myös omat korotukset. Suomen kansasta noin prosentti on heikko näköisiä tai sokeita ja näistäkin 70 % on yli eläkeiän ohittaneita, jotka eivät tuolla ulkona varmasti enää sohi valkoisen kepin kanssa. Kivetykset kyllä ymmärrän toki tässä mielessä, että valkoisella kepillä tuntee sen risteyksen paremmin, mutta jotain tolkkua tässäkin saisi olla. Eipä noista pyörätuolillakaan varmasti kovin helppoa ole mennä.

Alastarosta jatkoin vielä noin tunnin matkaani Huhtamoon tai oikeastaan pysähdyin jo hieman ennen, kun huomasin tien sivussa hyvän telttapaikan. Katselin vanhaa autiotaloa ja sinne vievää pusikoitunutta tietä, että tuolla ei varmasti tule häirityksi. Lähdin työntämään pyörääni kohti taloa, mutta en päässyt kovin pitkälle, kun jouduin jo kääntymään takaisin. Polku oli liian umpeenkasvanutta ja epätasaista. Näissä tilanteissa pyörässä sivulaukut olisivat kätevämmät. Pääsisi huonompiakin polkuja taluttaen eteenpäin, nyt perävaunun matala maavara otti heti kiinni.
En ajanut kovin kauaa eteenpäin, kun huomasin toisen ja parempi kuntoisen sivutien. Tässä oli traktori käynyt joskus tyhjentämässä maakuormaansa, joten laitoin teltan pystyyn maankaatopaikan viereen nokkospuskien ja pajukon väliin.
Ajattelin hieman pumpata lisää ilmaa takarenkaaseen tässä vaiheessa, kun näytti matkalla, että hieman lytyssä rengas kulki. No siinä sitten otin minipumpun käteeni ja aloin pumppailemaan. Parin pumppauksen jälkeen alkoi suhina. Mietin, että mitäs pirua. Ilmojen valuessa pihalle tajusin, että sisäkumi oli murtunut venttiilin juuresta eikä moista vuotoa paikalla saa paikattua. Viskasin pumpun takaisin kärryyn ja manailin, että parempi mennä vain makuupussiin ja vaihtaa sisäkumi aamulla.
Tälle retkelle otin ensimmäistä kertaa vihon mukaan, jotta voin pistää hieman muistiinpanoja ylös paivän tapahtumista, mutta nyt kirjottaessa tuntuu siltikin hieman siltä, että jotain kuitenkin unohtuu tai teksti ei pulppua syövereistäni ihan niin helposti. No ehkäpäs se tästä, kun pääsee vauhtiin taas.
Uni ei tullut kovin helposti. Ensimmäinen telttayö tienposkessa, joten tuli sitä kuunneltua kaikkia urahduksia ja murahduksia mitä lähistöltä kuului ja varsinkin sitä linnunlaulua, joka ei missään vaiheessa vuorokautta pahemmin hiljene. Uni kuitenkin tuli jossain puolenyön tietämillä, mutta nukuin kyllä aika katkonaisesti.

Kesälle lisää pyöräilyä.

Nyt, kun pahasti näyttää siltä ettei kesälomaa ole enää minulla jäljellä, niin päätin, että käynpäs sitten osallistumassa pariin pyöräilytapahtumaan. Ensin olisi tarjolla Jämi84 ja sen jälkeen Myllyn pyöräily. Molemmissa tapahtumissa olisin ihan ensikertalainen eli lähtisin vain katselemaan ja kokemaan tapahtumapyöräilyä. En ole edes paikallisissa pyöräilyjoukoissa vielä heittänyt yhteislenkkejä.

Jämiin on aikaa enää parisenkymmentä päivää ja täysjoustoni on vieläkin huollossa. Tulee hieman kiire saada pyörään tuntumaa, kun viimeksi Cubella ajanut talvella työmatkaa. Vein jousituksen huoltoon Raispoon mistä lähettivät osat sitten Tampereelle huollettavaksi. Nyt odottelen vain milloin on aika.
Itse matka tuntuu pitkältä, mutta reittiesittelyissä ja kokemuksissa on kerrottu, että reitti on helppokulkuista eli luulisin hyvin selviäväni. Tarkoitukseni on siis osallistua tuohon päämatkaan eli 84km. Mitään tavoitetta ei ole, muuta kuin, että pääsisi maaliin.

Myllyn pyöräilyyn onkin aikaa vielä hieman enemmän ja matkaksi siellä valikoitui tuo Isomylly, joka on 86 kilometrinen. Mietin kyllä vielä, että vaihtaisinko matkaa Jättimyllyyn eli 135 kilometriseen, mutta en tiedä oikein millaista vauhtia tuolla kuuluisi pitää. Toisaalta tuo Ison matka on reipas päivälenkki ja toisaalta näissä tapahtumissa voisi pistää itsensä rajoille ja ajaa pitemmälle, kuin tavallisena sunnuntaina.

Kerronpas sitten myöhemmin miten kävi. Ja toki kiinnostaa muiden kokemukset moisista tapahtumista!

Pääsin perille Ouluun

Pääsin perille Ouluun tuossa reilu viikko sitten ja vietin Juhannuksen Iissä. Matka kesti yhteensä 14 päivää, kuten olin suunnitellutkin. Pidin kaksi vapaapäivää, ensimmäisen jo kahden ajopäivän jälkeen ja toisen viikon päästä siitä. Ilman välipäiviä keskimääräiseksi päivämatkaksi tuli 73 kilometriä, joka mielestäni on ihan passeli. Ainahan sitä voi sanoa, että kyllähän sitä pitää pitemmälle päivässä ajaa, mutta tuo nyt oli minulle sopiva. Nukuin aamuisin pitkään ja pääsin yleensä liikkeelle vasta puolilta päivin enkä ajanut yömyöhäiselle vaikka näkyvyyttä olisi hyvin ollut. Pisin päivämatka oli 112km ja lyhin 45 km ja sekin johtui vian kumin puhkeamisesta eikä silloin varakumia löytynyt. Tästäkin kommelluksesta kirjoittelen sitten ajopäiväkirjassa lisää.

Ajo tuntui suurimmaksi osalta ihan hyvältä. Alaselässä tunsin kipua monesti, mikä kuitenkin hellitti taukoillessani noin 20 kilsan välein. Myös oikean käden sormet puutuivat usein ja nyt vasta viikon jälkeen turra olo sormissa alkaa hävitä. Ei kovin tervettä siis. Jalkojen lihaksissa en oikeastaan missään välissä tuntenut suurta väsymystä tai lihaskipeyttä, kuten viime vuonna. Ainoa mikä vaivasi oli oikea polvi. Siinä tuntui kipua päivän ensimmäisen parikymmenen kilometrin ajan. Yleensä vasen polveni on ollut se, joka on oireillut.

No, mutta. Alanpas pikkuhiljaa kirjoittelemaan tuota ajopäiväkirjaa ja suunnittelemaan jo ensi vuoden ajoa.

 Pyöräillään!

Oulua kohti.

Huomenna se aika sitten koittaa, kun aion polkaista Ouluun, tuohon toiseen kotikaupunkiini. Syntyjään olen turkulainen, mutta 21 vuotta Oulussa asuneena oululaisuus pysyy minussa aika pitkään vielä. Edessä on siis noin 900 kilometriä, minkä ajattelin taittaa noin kahdessa viikossa. Tällä kertaa lupasin itselleni, että saan pysähdellä ihmettelemään maisemia tai syömään vaikka jäätelöä, jos siltä tuntuu.

Tavaraa kertyi peräkärryyn 36 kiloa, mikä taitaa olla kyllä ihan liikaa, mutta opinpahan mitä en seuraavalla kerralla tarvitse mukaan. Tuossa määrässä on noin viikon ruuat, vaikka kauppojahan luulisi matkalla tulevan vastaan. Pyörään ostin peilin, jotta nään ilman pään kääntelyä takaa tulevat autot. Saa nähdä pysyykö se kuinka kauan ehjänä. Uudet pyöräilykengätkin piti ostaa, mutta rahanpuutteen vuoksi jätin ensi kertaan. Nykyiset kengät kun ovat kapeammalla lestillä ja aiheuttavat varpaiden puutumista. Laitoin myös hieman lyhyemmän ohjainkannattimen, kun tuntui, että joutuu hieman kurottelemaan kahvoille eli noille jarrujen luona oleville tapeille.

Tässä vielä suunniteltu reitti kartalla:

Pienet jännäkakat tässä on päässyt jo tulemaan, mutta eiköhän sekin helpotu, kun satulaan pääsee. Sen jälkeen vaivana taitaakin olla puutunut ja hiertynyt takamus ja väsyneet spaghettijalat.

Toripolliisilla tavataan!

Liedosta Itä-Helsinkiin Päivä 5

21.07.2013 Espoo, Latokaski - Helsinki, Keskusta - Helsinki, Aurinkolahti 41 km  / 343 km

Aamu valkeni pilvisenä, mutta yö oli nukuttu hyvin varavuoteella. Aamupalalla sain kuunnella pikkupojan innokasta ja omalaatuista jutustelua.

Espoon Latokaskesta suuntasin etelään Finnoontietä kohti Espoon rantaraittia. Finnoontietä ajellessani manasin monta kertaa Espoon tiesuunnittelijan, joka on jättäny jokaisen risteyksen kohdalle isot kivetykset eikä pyörille minkäänlaista liuskaa. Yritä siinä sitten ajaa nätisti peräkärryn kanssa, kun koko ajan saa olla jarruttamassa ja varomassa ettei matala kärry kopsahda kivetykseen. Nyt vasta myöhemmin karttoja katsellessani huomasin, että olisi pitänyt jatkaa matkaa suoraan kohti rantaa ja käydä katsomassa Suomenojan lintualtaat, jos vaikka olisi sattunut näkemään tirppoja. Nyt koukkasin juuri moisen paikan ohitse. Rantaraitti oli aika kapea ajaa, mutta ihan hyväkuntoinen hiekkatie suuriltaosin. Jossain kohdassa tie meni ihan rantaan, missä tienä oli hieno, mutta kapea kivetys ja vieressä kaide. Rantaa pitkin ajaessani tuli vastaan risteys, jossa oli varoitus portaista. Enhän minä sitä uskonut vaan jatkoin risteyksestä portaiden suuntaan ja totesin kallion päälle noustuani, että kyllä siellä on portaat ja palatahan se täytyi. Olisivat edes kertoneet kuinka päästä takaisin raitille portaat kiertäen.

Espoon Rantaraitilta

Espoosta Länsiväylän laitaa ajaessani sain hieman seikkailla Länsimetron työmaiden takia, mutta täällä opasteet jopa toimii. Kiertotiekyhäelmät olivat vaan välillä hieman epäilyttävät. Lauttasaaren kiersin eteläkautta ja pidin pienen ruokatauon puistossa. Ruoholahdesta päästyäni sujahdin Helsingin keskustaan kulkevaan Baanaan. Enpä olisi osannut arvata, että joku päättäjä kannustaa näin hienosti kevyttä liikennettä ja ulkona oleskelua. Baanahan on kuitenkin suoraan pois vilkkailta autoteiltä. Tällaisista tiloista voisivat muidenkin kaupunkien päättäjät ottaa mallia. Baanalla oli myös hauska näyttötaulu, joka näytti kuinka monta pyöräilijää oli sinä päivänä ohittanut pisteen. Vaikka baana kuvissa näyttääkin hieman kolkolta ja siltä, että heti ensimmäisen yön jälkeen paikka on täynnä graffiteja, ei tunnelma paikassa ollut yhtään ghettomainen. Voisin kuvitella paljonkin ihmisiä tuonne kesäisenä päivänä viettämään aikaa. Moisessa on kyllä se ongelma, että helsinkiläisillä on aina kiire jonnekkin, joten eiväthän he ehdi paikasta nauttia.

Baanan pelikenttiä

Baana

Ajattelin, että joudun keskustassa ajelemaan paljonkin autojen seassa, mutta toisin kävi ja löysin itseni piankin Kulosaaresta. Herttoniemestä kuljin Roihuvuoreen pitkin rantoja, jossa näkyi paljon valkoposkihanhia ja eri sorsalajeja. Sitten jäljellä ei ollutkaan kuin Meri-Rastilan läpi ajaminen ja perille pääsy Vuosaaren aurinkolahteen väsyneenä, mutta iloisena, kun olin ensimmäisen kerran näin pitkän matkan taivaltanut. Voin myös todeta, että sinä iltana syöty ravintolaruoka maistui hyvin.

Perillä!

Mitä matkasta jäi käteen? Kipeät jalat. Portaiden nouseminen tuntui tuskalta muutaman päivän eikä pyörän selkään ihan heti tehnyt mieli, mutta ajatukset liikkuivat jo tulevien vuosien pyöräilyreissuissa. Lappiin? Norjaan? Eurooppaan? Muualle? Aika ja raha ovat vain kysymyksenä minne sitä lähtisi.
Mutta mitä sitten opin? Ainakaan ei kannata väkisin yrittää polkuja pitkin peräkärryn kanssa. Kivet repivät kärryn etureunan kankaan ikävästi rikki. Vältä pääteitä. Ne ovat tylsiä, suoria ja suunniteltu autoilijoille. Tarkkaile vesivarantoja ettei käy kuten ensimmäisenä iltana, että vesi loppuu kesken eikä seuraavana aamuna saa heti aamupalaa tehtyä. Ota bepanthenia tai vastaavaa hiertymille. Ehkä tärkein mitä yritän tulevalla matkalla noudattaa on se, että pysähdyn katselemaan ja vierailemaan kohteissa jotka näyttävät mielenkiintoisilta enkä vain aja ohi ja ajattele, "tuopas on mukavan näköinen paikka, mutta jalat vievät, ei voi pysähtyä."

Reitti

Tässä vielä suurpiirteinen kartta mistä ajoin.

Liedosta Itä-Helsinkiin Päivä 4

20.07.2013 Siuntio - Evitskog - Veikkola - Nuuksion Haltia - Espoo 64 km / 302 km

  Siuntion Kylpylästä herääminen oli mukava ja aamiainenkin maittoi hyvin. Neljännen päivän tavoitteena oli päästä Nuuksion Haltia -luontokeskukseen katsastamaan uusi ja hienoksi kehuttu paikka, minkä jälkeen hyvän ystävän luokse Espoon Latokaskeen.

Siuntiosta aloitin matkani Evitskogia, jossa muutama mopopoika ohitti minut ja takana istuva näytti karvaista peräsintään ja huusi "Haista P*rse!". Näytin pojille vain peukkua ja hymyilin. En kyllä ole eläissäni nähnyt 16-vuotiaalla niin karvaista takamusta. Harvemmin kyllä nään tuon ikäisten takalistoja ilman housuja.

Evitskogista

Evitskogin jälkeen käännyin kohti Veikkolaa pienelle Kylmäläntielle, missä näkyi niin idyllistä suomalaista maalaismaisemaa kuin olla ja voi. Isohkoja kartanoita ja tiloja, kukkivia peltoja, sinisiä järviä ja hieman huonokuntoisia asvalttiteitä. Liikennettä ei ollut nimeksikään ja nekin, jotka minut ohittivat antoivat kyllä hienosti tilaa. Mietinkin usein matkalla, että voisin näyttää peukkua tai kiittää moisesta ystävällisestä teosta nostamalla kättä. Sen kyllä huomasin polkiessani, että mitä ammattimaisempi kuski, niin sitä pienempi oli ohitusetäisyys. Myös auton hinta ja valmistusmaa (Saksa) vaikutti asiaan selvästi.

Idyllistä

Eerikinkartanontieltä

Hieman ennen Veikkolaa tuli vastaan tälläinen puukuja, josta piti tietenkin ottaa kuva, mutta vastaantuleva auto ei millään halunnut tulla vastaan vaan jäi kuvaan linssiluteeksi.
Veikkolassa kävin kaupassa ja pidin pienen evästauon, jotta jaksoin jatkaa matkaani. Koko ajan oli hieman tuli takamuksen alla ettei aikaa tuhraantuisi ja ehtisin hyvään aikaan Latokaskeen.
Veikkolan jälkeen tuli taas tämä pieni GPS-ongelma ja käännyin yhtä risteystä liian aikaisin Nuuksion suuntaan ja tein vahingossa hieman yli kilometrin matkan. Nuuksion Pitkäjärven laitaa ajaessa tuli sellaisia mäkiä vastaan, että oli pakko vain lykätä mäkeä ylös. Oli jo jalat niin väsyneet, mutta olipahan kivat vauhdit, kun laski takaisin. Sitä asiaa en ymmärrä, Haltiaa mainostetaan paljon turisteille, että se esittelee suomen puhdasta luontoa, mutta tienpientareet olivat aivan täynnä roskaa. Muutenkaan en ymmärrä ihmisiä, jotka heittelevät auton ikkunasta roskia ulos tai ovat uimarannalla ja jättävät roskat maahan. Ei luulisi olevan kovin hankalaa viedä mukanansa lähimmälle roskalaatikolle.

 

Haltian Pohjannaula

Haltia oli kyllä ison luokan pettymys. Ajattelin, että tällaiseen paikkaan, mihin on upotettu muutama ylimääräinenkin euro, olisi saatu jotain erilaista ja ihmeellistä Suomen luonnosta näin asiasta kiinnostuneellekin. Haltia olikin vain jonkinlainen hienojen tekniikoiden ja luontoesitelmien yhteensulautuma. Kyllähän se varmaan turistille on ihmeellistä kävellä Suomen kartan päällä ja eri kohdissa nähdä minkälaisia luonnonpuistoja Suomessa on. Talossa oli myös pimeä huone, jossa soitettiin ääninauhalta suomalaisen miehen iltatoimia luonnossa. Kuului autolla ajoa mökille, jään rikkomista, jotta saa saunavettä, lintuja ja sen sellaista. Mutta mikä ihme siinä on, että jonkun pitää kommentoida jokaista ääntä niin, että muiden elämys häiriintyy. Oli paikalla myös niitä, jotka porisivat niitä näitä. No huono reissu, mutta tulipahan tehtyä. Ei tule mentyä uudelleen ellei ole jokin todella kiinnostava näyttely tiedossa. Myöhemmin Helsingistä autoillessamme kävimme uudestaan Haltiassa ja nousimme Pohjannaulan näköalatasanteelle. Näky oli säälittävä. Kuten kuvasta näkyy, tasanteen suunta on sopivasti itse rakennuksen yli eli ei mitkään mahtavat näkymät, vaan edessä törrötti ilmastointilaitteita ja muita teknisiä koppeja. Ei näin. Haltian kahvilakin oli ylihintaista. Mutta teinpäs päivän hyvän työn lähtiessäni pois kahvilasta huomatessani jonkun pudonneen lompakon kahvilan lattialla.

Lähtiessäni Haltiasta kohti Latokaskea eräs mies, kuka oli myös matkapyöräillyt, tuli minulle hieman ylimielisesti kertomaan omista matkoistaan ja vähätteli minun reissua. En kyllä hirveästi hätkähtänyt. Yksin reissussa on se hyvä puoli, että saa mennä juuri sellaista vauhtia, matkaa ja suuntaa millaista itse haluaa. Nyt pääsin siis laskettelemaan Nuuksion mäkiä alaspäinkin ja välillä nopeus oli lähempänä viittäkymppiä eikä ollut yhtään mukavaa tuossa vauhdissa, että tielle oli hevonen käynyt läjäyttämässä. Miksei hevosenläjiä pidä kerätä tieltä, kun koirien tekeleet täytyy kerätä ojien pohjaltakin ettei tule sanomista. Espoon läpi ajellessani meinasin olla hieman hukassakin, koska opasteita oli vain autoteille ja karttani oli hieman suurella mittakaavalla näin tiheälle tiestölle, mutta lopulta pääsin Latokaskeen. Oli erittäin mukavaa päästä vihdoin saunaan hyvän ystäväni Heikin luona ja puhua sitä tavallista eli niitä näitä. Unikin tuli helposti varasängyllä.