tiistai 19. elokuuta 2014

Myllyn Pyöräily 2014

Tässä kun hieman olen laiskana ollut, enkä ole matkapäiväkirjaa päivitellyt pitkään aikaan, ehdin välissä pyöräilemään viime viikonloppuna Myllyn pyöräilyn Isomyllyn eli sen 86 kilometrisen matkan.
Alkujaan olin hieman epävarma kuinka tykkään ryhmäajosta, kun aina yksin polkenut ja muutenkin omien polkujen kulkija taidan vähän olla, mutta yllättäen tykkäsin ainakin tässä tapahtumassa moisesta. Oli hieno tunne, kun muutama sata pyöräilijää kulkee leveässä jonossa ja joukon sisälle muodostuu jännä tuuleton tunneli, missä ei pahemmin tarvitse polkea. Joukossa täytyy kuitenkin koko ajan seurata muiden menoa ja reagoida yllättäviin pieniinkin liikkeisiin, joten maisemien katselulle ei pahemmin jäänyt aikaa.
Itse tapahtuma oli hyvin järjestetty ja eteni omalta osaltani yllättävän hyvin. Aikaa kului ajaessa vain 3 tuntia ja 3 minuuttia. Kokonaisaika varikkopysähdyksineen oli 19 minuuttia pidempi. Huoltopisteiden tarjoilu oli hyvä. Tarjolla oli energiapatukkaa, hedelmäsmoothieta, banaania, vettä, urheilujuomaa, leipää ja kai jotain muutakin mitä en nyt enää muista eli omia eväitä ei turhaan olisi mukaan tarvinnut ottaa.
Lähdön tunnelmaa
Itse ajo eteni seuraavasti. Lähdön jälkeen ajeltiin pieni alkumatka poliisin perässä. Itse olin niin häntäpäässä etten moista vetäjää edes nähnyt, mutta meno oli rauhallista. Kun letkanvetäjä poistui maisemista alkoi jono pidentyä ja pieniä rakoja jo syntymään. Tässä vaiheessa vasta totuttelin ja seurailin muiden menoa ja pyrin löytämään jonkin hyvän ryhmän missä ajaa omaa sopivaa nopeutta. Ensimmäisen huoltopisteen kohdalla pikaisesti pissalle, kuten kaikki muutkin eli pusikossa oli tungosta. Hieman mehua kurkusta alas ja takaisin satulaan. Pian huoltopisteen jälkeen Jättimylly ja Isomylly erkanivat omille teilleen ja jäin yksin ajelemaan. Tässä vaiheessa huomasin kuinka raskasta onkin ajaa yksin ilman edessä kulkevaa tuulenhalkojaa. Tavoitin välillä pieniä ryhmiä, jotka kuitenkin ajoivat omalle nopeudelleni liian hiljaa ja sykkeeni tasannuttua polkaisin taas omille teilleni. Noin puolessa välissä 1. ja 2. huoltoa tavoitin vanhemman miehen hybridipyörällään. Hän ei selvästikkään halunnut perässä roikkujaa, kun selvästi lähti riuhtomaan vauhtiansa yli 30km/h. Jonkun aikaa hänen perässään pysyn, mutta jäin kuitenkin alamäissä paljon, kun hänen pyöränsä rullasi paremmin. Tavoitin hänet uudestaan, kun hän oli jäänyt pienen ryhmän perälle itse peesailemaan ja nyt kelpasi hyvin 28-30kmh vauhti.
Toisella huoltopisteellä evästin hieman turhan kauan ja äsken kiinni saamani ryhmä ehti lähteä jo tiehensä, joten joudun lähtemään yksin tuultapäin. Siinä sitten ajelin noin 15 kilometriä pikkuhiljaa tavoittaen äskeistä ryhmää, vaikka välillä tuntui, että epätoivoista hommaa, kun pulssi hakkaa ja jalat ovat hapoilla. Manailin myös itsekseni, että miksi unohdin sykevyön kotiin, koska tässä kohdassa olisi selvästi nähnyt ryhmässä ajon edut yksin ajamiseen. Välillä tavoitin pieniä ajoporukoita, joissa viihdyin hyvin pienen hetken, kun tasasin pulssiani. Vauhti heillä vaan oli liian maltillinen minulle. Pienen kolarinkin meinasin saada moisessa ryhmässä aikaiseksi, kun en ollut huomannut taakseni tulleita pyöräilijöitä ja katselin vain taivaalle muodostunutta jännää pilvimuodostelmaa.
Näin puolen välin korvilla alkoi myös vaivata samat vaivat mitkä Oulun reissullakin eli oikea polvi ja alaselkä kipuilivat välillä kovastikin, mutta eihän sitä nyt voinut pysähtyäkään.
Huoltopisteeltä

Vihdoin, kun sain "vanhan" porukkani kiinni oli pulssini varmaan lähempänä tuhatta. Äkkiä kuitenkin pulssi rauhoittui vaikka vauhti pysyi siinä 30km/h kieppeillä. 50 ajetun kilometrin jälkeen alkoi tuntumaan siltä, että tässä porukassa taidan polkea loppumatkan ja melkein koko matkan poljettiinkin yhdessä. Olin kyllä hieman huono ryhmässä ajaja, kun en vetänyt kertaakaan, mutta todennäköisesti en kauaa olisi jaksanu moista vauhtia tuulta halkoa. Eräs nainen, joka oli vuorovetänyt toisen veteraanipyöräilijän kanssa jo monta kymmentä kilometriä, jättäytyi noin 70 kilometrin kohdalla hieman kärjestä ja huomasi minut ja pari muuta nuorempaa miestä ja manaili meille, kun nuoret miehet täällä vain ajelevat ja pistävät vanhemmat vetämään. Kuittasin vain, että en viitsi häiritä, kun vetävät niin hyvin.
Viisi kilometriä ennen maalia joukko hajosi yhteen hieman pidempään ylämäkeen, kun osa hyytyi ja osa pääsi mäen vauhdilla ylös. Itse lähdin ylämäessä vauhdilla muiden ohi luullen jättäneeni muut taakseni, mutta vedinkin kolmea muuta pyöräilijää lopun matkaa maaliin asti. Pienen loppukirinkin vielä saimme aikaiseksi.
Sijoituksia ei kuntotapahtumassa jaeta, mutta en usko, että ainakaan häntäpäässä maaliin tulin.
Maalissa on helppo hymyillä
Nyt olen siis kokenut ensimmäisen massatapahtumani ja jälkimaku on hyvä. Jopa niin hyvä, että ensi vuonna osallistun kyllä uudestaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti