Liedosta Itä-Helsinkiin Päivä 4

20.07.2013 Siuntio - Evitskog - Veikkola - Nuuksion Haltia - Espoo 64 km / 302 km

  Siuntion Kylpylästä herääminen oli mukava ja aamiainenkin maittoi hyvin. Neljännen päivän tavoitteena oli päästä Nuuksion Haltia -luontokeskukseen katsastamaan uusi ja hienoksi kehuttu paikka, minkä jälkeen hyvän ystävän luokse Espoon Latokaskeen.

Siuntiosta aloitin matkani Evitskogia, jossa muutama mopopoika ohitti minut ja takana istuva näytti karvaista peräsintään ja huusi "Haista P*rse!". Näytin pojille vain peukkua ja hymyilin. En kyllä ole eläissäni nähnyt 16-vuotiaalla niin karvaista takamusta. Harvemmin kyllä nään tuon ikäisten takalistoja ilman housuja.

Evitskogista

Evitskogin jälkeen käännyin kohti Veikkolaa pienelle Kylmäläntielle, missä näkyi niin idyllistä suomalaista maalaismaisemaa kuin olla ja voi. Isohkoja kartanoita ja tiloja, kukkivia peltoja, sinisiä järviä ja hieman huonokuntoisia asvalttiteitä. Liikennettä ei ollut nimeksikään ja nekin, jotka minut ohittivat antoivat kyllä hienosti tilaa. Mietinkin usein matkalla, että voisin näyttää peukkua tai kiittää moisesta ystävällisestä teosta nostamalla kättä. Sen kyllä huomasin polkiessani, että mitä ammattimaisempi kuski, niin sitä pienempi oli ohitusetäisyys. Myös auton hinta ja valmistusmaa (Saksa) vaikutti asiaan selvästi.

Idyllistä

Eerikinkartanontieltä

Hieman ennen Veikkolaa tuli vastaan tälläinen puukuja, josta piti tietenkin ottaa kuva, mutta vastaantuleva auto ei millään halunnut tulla vastaan vaan jäi kuvaan linssiluteeksi.
Veikkolassa kävin kaupassa ja pidin pienen evästauon, jotta jaksoin jatkaa matkaani. Koko ajan oli hieman tuli takamuksen alla ettei aikaa tuhraantuisi ja ehtisin hyvään aikaan Latokaskeen.
Veikkolan jälkeen tuli taas tämä pieni GPS-ongelma ja käännyin yhtä risteystä liian aikaisin Nuuksion suuntaan ja tein vahingossa hieman yli kilometrin matkan. Nuuksion Pitkäjärven laitaa ajaessa tuli sellaisia mäkiä vastaan, että oli pakko vain lykätä mäkeä ylös. Oli jo jalat niin väsyneet, mutta olipahan kivat vauhdit, kun laski takaisin. Sitä asiaa en ymmärrä, Haltiaa mainostetaan paljon turisteille, että se esittelee suomen puhdasta luontoa, mutta tienpientareet olivat aivan täynnä roskaa. Muutenkaan en ymmärrä ihmisiä, jotka heittelevät auton ikkunasta roskia ulos tai ovat uimarannalla ja jättävät roskat maahan. Ei luulisi olevan kovin hankalaa viedä mukanansa lähimmälle roskalaatikolle.

 

Haltian Pohjannaula

Haltia oli kyllä ison luokan pettymys. Ajattelin, että tällaiseen paikkaan, mihin on upotettu muutama ylimääräinenkin euro, olisi saatu jotain erilaista ja ihmeellistä Suomen luonnosta näin asiasta kiinnostuneellekin. Haltia olikin vain jonkinlainen hienojen tekniikoiden ja luontoesitelmien yhteensulautuma. Kyllähän se varmaan turistille on ihmeellistä kävellä Suomen kartan päällä ja eri kohdissa nähdä minkälaisia luonnonpuistoja Suomessa on. Talossa oli myös pimeä huone, jossa soitettiin ääninauhalta suomalaisen miehen iltatoimia luonnossa. Kuului autolla ajoa mökille, jään rikkomista, jotta saa saunavettä, lintuja ja sen sellaista. Mutta mikä ihme siinä on, että jonkun pitää kommentoida jokaista ääntä niin, että muiden elämys häiriintyy. Oli paikalla myös niitä, jotka porisivat niitä näitä. No huono reissu, mutta tulipahan tehtyä. Ei tule mentyä uudelleen ellei ole jokin todella kiinnostava näyttely tiedossa. Myöhemmin Helsingistä autoillessamme kävimme uudestaan Haltiassa ja nousimme Pohjannaulan näköalatasanteelle. Näky oli säälittävä. Kuten kuvasta näkyy, tasanteen suunta on sopivasti itse rakennuksen yli eli ei mitkään mahtavat näkymät, vaan edessä törrötti ilmastointilaitteita ja muita teknisiä koppeja. Ei näin. Haltian kahvilakin oli ylihintaista. Mutta teinpäs päivän hyvän työn lähtiessäni pois kahvilasta huomatessani jonkun pudonneen lompakon kahvilan lattialla.

Lähtiessäni Haltiasta kohti Latokaskea eräs mies, kuka oli myös matkapyöräillyt, tuli minulle hieman ylimielisesti kertomaan omista matkoistaan ja vähätteli minun reissua. En kyllä hirveästi hätkähtänyt. Yksin reissussa on se hyvä puoli, että saa mennä juuri sellaista vauhtia, matkaa ja suuntaa millaista itse haluaa. Nyt pääsin siis laskettelemaan Nuuksion mäkiä alaspäinkin ja välillä nopeus oli lähempänä viittäkymppiä eikä ollut yhtään mukavaa tuossa vauhdissa, että tielle oli hevonen käynyt läjäyttämässä. Miksei hevosenläjiä pidä kerätä tieltä, kun koirien tekeleet täytyy kerätä ojien pohjaltakin ettei tule sanomista. Espoon läpi ajellessani meinasin olla hieman hukassakin, koska opasteita oli vain autoteille ja karttani oli hieman suurella mittakaavalla näin tiheälle tiestölle, mutta lopulta pääsin Latokaskeen. Oli erittäin mukavaa päästä vihdoin saunaan hyvän ystäväni Heikin luona ja puhua sitä tavallista eli niitä näitä. Unikin tuli helposti varasängyllä.