Pyöräillen Liedosta Ouluun kesäkuussa 2014

Tarkoitukseni oli tähän kirjoitella hieman alkutekstejä ennen reissua, mutta olenkin niitä kirjoitellut jo tuossa aikaisemmin blogiini, joten käydäänpä suoraan asiaan.

5.6.2014 Lieto - Aura - Oripää - Alastaro - Huhtamo 85km / 85km

 Ilma oli hieno, poutainen ja lämpötilakin oli jossain 23 asteen hujakoilla. Suunnitelmissani oli ajaa kahdessa päivässä Hämeenkyröön mökille, jossa pitäisin heti ensimmäisen välipäiväni. Lähtöä ei painaneet vanhat vaivat ja pyöräkin oli juuri käynyt huollossa, joten ei kun menoksi.

Alkumatka olikin tuttua kotiseudun pyöräteiden ajelua kohti Auraa, josta alkoikin uusi ja tuntematon.
Kuitenkin ennen Auraa ajellessani tovin Vanhaa Tampereentietä, joka kulki Aurajoen uomaa seuraillen, ihastelin maaseutumaisemaa.

Aurajoen vierustaa

Ilman lämpötila oli sen verran korkea, että vaikka ajoin shortseissa ja lyhyt hihaisessa ajopaidassa, hiki virtasi jo hyvin, vaikken ollut ajanut vielä kuin parikymmentä kilometriä. Päätin pitää ensimmäisen tauon ja paikaksi tuli pieni Kirkonkulman kirjasto. "Asiaton oleskelu kielletty" kertoi kyltti minulle, mutta olihan minulla tärkeää asiointia kirjaston pihalla, kun söin patukkaa ja venyttelin hieman. Tässä vaiheessa matkaa vielä muistin kiropraktikon opit, että kannattaa pitää taukoa vähintään tunnin välein, jotta kropassa liikkuu nesteet muuallakin kuin jaloissa eikä tule mitään jumeja niin helposti.

Ensimmäinen taukopaikka

Auraan päästyäni ylitin nykyisen ison Tampereentien ja jatkoin matkaani pientä Turuntietä. Matkalla ei paljoa ihmeellistä näkynyt, maaseutua ja välillä kyliä, joissa oli myös pyöräteitä, jotka seurasivat teitä ehkä kilometrin ja sitten katosivat. En useinkaan vaihtanut pyöräteille matkan aikana juuri tästä syystä. Helpompi ajaa autotiellä, kun ei ikinä tiedä kuinka kauaa pyörätie jatkuu, viekö se jonnekkin hukkaan tai onko se ihan surkeassa kunnossa.

Ensimmäisen aterian vietin koulun pihalla katoksen alla. Mikäs parempi paikka kuin koulun piha, koululaiset lomilla, joten tuleepahan kesälläkin moiselle käyttöä. Paikkavalinta ei ihan osunut nappiin, kun katoksen alla myös tupakoijat olivat tykänneet olla ja paikalla haisi ihan tuhkikselle. En viitsinyt vaihtaa enää paikkaa, kun juuri asettuessani paikalle alkoi hieman ripsoitella vettä taivaalta. Trangia tulille, pussipasta ja soijarouhe lämpiämään. Ai että, tätä tuleekin sitten matkalla syötyä. Sinolin käryistä tulee aina mieleen armeija-ajat, jossa valmistettiin leireillä ruuat myös trangialla.

Kouluruokailu on ihan hyvää

 Maha täynnä jatkoin matkaani kohti Oripäätä. Oripään lentokentän vieressä olin aluksi ajatellut viettää ensimmäisen yöni, mutta polkemisen kulkiessa jatkoin matkaani eteenpäin kohti Alastaroa.
Alastarosta tulee mieleen ensimmäisenä Alastaron moottorirata ja mietinkin, että kylillä varmaan pyörii pelkästään amiksia teini-DX:iensä kanssa, mutta ennakkoluulot pettää. Alastarossa menin paikalliseen kauppaan ostoksille ja kyselin hyllyjä täyttävältä myyjättäreltä, missä voisin täyttää tyhjentyneitä vesivarantojani. Myyjätär vei minut takahuoneeseen, jossa sain pullot ja juomapussin täyteen. Jotenkin ihmeellistä ja outoa päästä vain henkilökunnan alueelle. Kiitin nätisti, poistuin ostoksieni kanssa pihalle evastämään.

Tällaista matkamaisemaa tuli nähtyä.

Tähän väliin täytyy kyllä hieman manata noita pikkukylien pyöräteitä. Aivan hirveässä kunnossa, mutta kun ei viitsi ajella autotiellä, kun kylissä usein tuo liikenne on hieman vilkkaampaa enkä karavaanini kanssa ole se nopein tiellä kulkija Ja huonoon tienpintaan lisättynä risteyksien kivetykset ovat jotain järjetöntä. Kyseessä on kuitenkin pyörätie, joten pyörällä pitäisi päästä etenemään suhteellisen vaivattomasti risteyksen yli, mutta 10 sentin pudotus ja toisella puolella tietenkin 10 sentin koroke ei ole kovin sujuvaa. Niin ja keskellä saattaa olla vielä liikenteenjakaja, jossa on myös omat korotukset. Suomen kansasta noin prosentti on heikko näköisiä tai sokeita ja näistäkin 70 % on yli eläkeiän ohittaneita, jotka eivät tuolla ulkona varmasti enää sohi valkoisen kepin kanssa. Kivetykset kyllä ymmärrän toki tässä mielessä, että valkoisella kepillä tuntee sen risteyksen paremmin, mutta jotain tolkkua tässäkin saisi olla. Eipä noista pyörätuolillakaan varmasti kovin helppoa ole mennä.

Alastarosta jatkoin vielä noin tunnin matkaani Huhtamoon tai oikeastaan pysähdyin jo hieman ennen, kun huomasin tien sivussa hyvän telttapaikan. Katselin vanhaa autiotaloa ja sinne vievää pusikoitunutta tietä, että tuolla ei varmasti tule häirityksi. Lähdin työntämään pyörääni kohti taloa, mutta en päässyt kovin pitkälle, kun jouduin jo kääntymään takaisin. Polku oli liian umpeenkasvanutta ja epätasaista. Näissä tilanteissa pyörässä sivulaukut olisivat kätevämmät. Pääsisi huonompiakin polkuja taluttaen eteenpäin, nyt perävaunun matala maavara otti heti kiinni.
En ajanut kovin kauaa eteenpäin, kun huomasin toisen ja parempi kuntoisen sivutien. Tässä oli traktori käynyt joskus tyhjentämässä maakuormaansa, joten laitoin teltan pystyyn maankaatopaikan viereen nokkospuskien ja pajukon väliin.
Ajattelin hieman pumpata lisää ilmaa takarenkaaseen tässä vaiheessa, kun näytti matkalla, että hieman lytyssä rengas kulki. No siinä sitten otin minipumpun käteeni ja aloin pumppailemaan. Parin pumppauksen jälkeen alkoi suhina. Mietin, että mitäs pirua. Ilmojen valuessa pihalle tajusin, että sisäkumi oli murtunut venttiilin juuresta eikä moista vuotoa paikalla saa paikattua. Viskasin pumpun takaisin kärryyn ja manailin, että parempi mennä vain makuupussiin ja vaihtaa sisäkumi aamulla.
Tälle retkelle otin ensimmäistä kertaa vihon mukaan, jotta voin pistää hieman muistiinpanoja ylös paivän tapahtumista, mutta nyt kirjottaessa tuntuu siltikin hieman siltä, että jotain kuitenkin unohtuu tai teksti ei pulppua syövereistäni ihan niin helposti. No ehkäpäs se tästä, kun pääsee vauhtiin taas.
Uni ei tullut kovin helposti. Ensimmäinen telttayö tienposkessa, joten tuli sitä kuunneltua kaikkia urahduksia ja murahduksia mitä lähistöltä kuului ja varsinkin sitä linnunlaulua, joka ei missään vaiheessa vuorokautta pahemmin hiljene. Uni kuitenkin tuli jossain puolenyön tietämillä, mutta nukuin kyllä aika katkonaisesti.

Pääsin perille Ouluun

Pääsin perille Ouluun tuossa reilu viikko sitten ja vietin Juhannuksen Iissä. Matka kesti yhteensä 14 päivää, kuten olin suunnitellutkin. Pidin kaksi vapaapäivää, ensimmäisen jo kahden ajopäivän jälkeen ja toisen viikon päästä siitä. Ilman välipäiviä keskimääräiseksi päivämatkaksi tuli 73 kilometriä, joka mielestäni on ihan passeli. Ainahan sitä voi sanoa, että kyllähän sitä pitää pitemmälle päivässä ajaa, mutta tuo nyt oli minulle sopiva. Nukuin aamuisin pitkään ja pääsin yleensä liikkeelle vasta puolilta päivin enkä ajanut yömyöhäiselle vaikka näkyvyyttä olisi hyvin ollut. Pisin päivämatka oli 112km ja lyhin 45 km ja sekin johtui vian kumin puhkeamisesta eikä silloin varakumia löytynyt. Tästäkin kommelluksesta kirjoittelen sitten ajopäiväkirjassa lisää.

Ajo tuntui suurimmaksi osalta ihan hyvältä. Alaselässä tunsin kipua monesti, mikä kuitenkin hellitti taukoillessani noin 20 kilsan välein. Myös oikean käden sormet puutuivat usein ja nyt vasta viikon jälkeen turra olo sormissa alkaa hävitä. Ei kovin tervettä siis. Jalkojen lihaksissa en oikeastaan missään välissä tuntenut suurta väsymystä tai lihaskipeyttä, kuten viime vuonna. Ainoa mikä vaivasi oli oikea polvi. Siinä tuntui kipua päivän ensimmäisen parikymmenen kilometrin ajan. Yleensä vasen polveni on ollut se, joka on oireillut.

No, mutta. Alanpas pikkuhiljaa kirjoittelemaan tuota ajopäiväkirjaa ja suunnittelemaan jo ensi vuoden ajoa.

 Pyöräillään!

Pyöräillen Liedosta Itä-Helsinkiin Päivä 1

Jossain vaiheessa viime kevättä keksin pyöräillä kotoani Liedosta isäni luokse Itä-Helsinkiin. Matkanahan se ei ole pitkä, jos menee suorinta reittiä, mutta ajattelin että ajelen tuolta rannikon kautta ja sainkin lopulta mittariin 340 kilometriä. Eihän tuo joillekin ole matka eikä mikään, mutta minulle se oli ensimmäinen tuollainen muutaman päivän reissu enkä muutenkaan ole noin pitkiä matkoja ajanut päivässä saati peräkkäisinä päivinä.

Ensimmäinen ongelma tuli jo siinä vastaan, että pyöränäni oli vain täysjoustolla varustettu maastopyörä, jolla ei todellakaan ole mukavaa matkata. Tämähän tietenkin tarkoitti sitä, että täytyi ostaa uusi pyörä. Hyvän tovin tutkailtuani pyörämerkkejä, -malleja ja -tyyppejä päädyin cyclocrossiin, koska ajattelin käyttää pyörää myös hiekkateillä ja muihin kesäisiin lenkkeihin. Ostin siis Meridan Cyclocross 4:n. Valintaan vaikutti myös Fillari-lehden antama hyvä arvio pyörästä.

Seuraavaana ongelma oli kuinka kuljettaa matkan tavarat. Jostain syystä en tykkää ajatuksesta kuormata painoa pyörän päälle eli laittaa taakse ja eteen sivulaukkuja. Tutkailin tovin erilaisia tapoja ja valitsin Burleyn Nomad -peräkärryn.

Merida Cyclocross 4 ja Burley Nomad -kärry

Karttapuolen hoitivat ihan tavallinen paperikartta "Reittejä Helsingistä länteen", Garminin pyöräily-GPS Edge 800 ja siihen ostin vielä koko Suomen kattavan tarkan kartaston, jossa näkyy pienimmätkin polut. Tuosta Garminin käytöstä teki hyvin kätevän se, että siihen pystyy suunnittelemaan ja lataamaan valmiiksi pc:llä tehdyn reitin ja gepsi sitten hälyttää, jos sattuu poikkeamaan suunnitellulta reitiltä.

Mutta matkaan on joskus lähdettävä eli ei kun pyörän selkään ja matkaan!

17.07.2013 Lieto - Piikkiö - Sauvo - Kemiö - Teijo  90km - 90km

 

Lähtöpäiväksi valikoitui kaunis heinäkuinen päivä. Kello kävin noin puoltapäivää, kun hyppäsin pyörän selkään ja lähdin kohti ensimmäistä pitempää matkaani. Lämpötila oli jo 20 asteen hujakoilla ja aurinko paistoi kivasti. Sauvon risteykseen asti vanhalla 1-tiellä reitti olikin tuttua, kun on täällä suunnalla jo ehtinyt teitä koluta läpi pyörällä ja autolla jonkin verran.
Sauvon suuntaan ajellessani oli tienposkessa isompi levike, jossa oli jonkinlainen kioski, missä olisi myyty jäätelöä ja muita herkkuja, mutta tyhmä kun olen, niin en tietenkään pysähtynyt vaan jatkoin matkaani ilman taukoa Sauvon keskustaan asti. Siellä käännyin hieman sivutielle katsomaan mitä Karunantiellä tapahtuu. Eihän siellä mitään ihmeellistä. Maalaismaisemaa ja hiekkatietä. Yllättävän nätisti karavaanini kulki myös hiekkatietä pitkin. Toki hieman ylämäissä meinasi takarengas sutaista, jos alla oli liikkuvaa hiekkaa. Muutenkin huomasin, että kärryn kanssa täytyy hieman opetella tasaisempaan ajoon ettei kärry nyi pyörää ylöspäin kiivettäessä.
Karunantiellä olikin jo aika pistää ruokatauolle ja valitsin kivan metsäkalliopaikan, missä laitoin trangian pöhisemään ja ruuat tulille. Ensimmäinen kenttälounas maistui hyvältä ja energiaa tuli hyvin. Ennen matkaa pelkäsin hieman tuota, että miten osaan ravita itseäni tarpeeksi ettei tule mitään heikotuksia tai muita, kun tavallisilla pyörälenkeillä joskus on moista käynyt, kun en ole tarpeeksi syönyt ennen tai matkan aikana.
Lounaan jälkeen matka jatkui hiekkatietä kohti Sauvo-Kemiötietä, missä ajoin korkean sillan yli. En ole mikään korkeiden paikkojen fani ja rekka heilutti ajaessaan koko siltaa. Kieli keskelle suuta ja katse tiehen, niin hyvin selviää.

 

Rungonsalmen silta

Turuntiellä kohti Kemiötä ei sattunut mitään kummallisempaa, polkeminen oli sujuvaa ja mäetkään eivät tehneet ongelmaa. Katselin gepsistäni kohta tulevaa käännöstä ja hetken päästä se jo hälyttikin, että ajoin ohi. Siis geps on aina hieman myöhässä, mikä on ehkä vähän ärsyttävää pitkässä ajossa tai sitten en vain osaa tulkita sitä oikein ja arvioida mikä risteyksistä on se oikea.
Käännyin pienemmälle tielle Kemiön omakotitaloalueelle, jossa piti tietenkin poiketa, kun en jaksanut päätietä koko ajan polkea. Hiekkatiellä bongasin myös kissan ja kissoista pitää kuva myös ottaa.

Kemiön kissa

Kemiön keskustassa pysähdyin tauolle paikallisessa kahvilassa, jossa hörpin hieman kahvia ja söin hyvää leipää. Kyllä tällaisessa paikassa kelpaa pysähtyä.

Kemiötä

Kahvittelun jälkeen suuntasin kohti Perniöntietä ja Teijoa. Ilma oli kuin morsian, tyyni ja lämmin. Pilviä siellä täällä, mutta ei sateen uhkaa. Yllätyin kuinka hyvin autoilijat antoivat minulle tilaa. En tiedä oliko se tuo kärryssäni oleva lippu vai johtuiko se hieman ehkä liiallisista takavaloista, olihan kuitenkin päivä. Asiaa varmasti auttoi myös peräkärryn kirkkaan keltainen väri.
Perniöntiellä Strömmankanavan kohdalla tuli mies polkupyörällä vastaan huutaen, että on minulla komea torpedo perässä. Torpedoksihan sitä peräkärryä pitää siis kutsua. Strömmankanavan seutu oli aika idyllistä, palomiehet pumppasivat vettä säiliöihinsä ja matkailijat nauttivat kesästä ja kauneudesta. Minä se vain jatkoin polkemista enkä malttanut tähänkään pysähtyä, kun tiesin että kohta tulee käännös kohti Teijon retkeilyreitistöä ja yöpuuta.

Alkoi jo hieman jaloissa painamaan tuo mennyt 75-80 kilometriä, kun pääsin Teijon retkeilyalueelle. Katsoin kartasta, että Puolakkajärven rannalle menisi polku tai pieni tie ja sieltä löytyisi laavu ja tulipaikka. Sinne päätin siis telttani pystyttää. Operaatio ei alkanut hyvin. Ensin en löytänyt oikeaa risteystä, josta pääsisi laavulle, vaan seikkailin edes takaisin etsien oikeaa tietä. Vihdoin, kun oikean tien tapaisen löysin alkoikin vastoinkäymiset pikkuhiljaa kasvaa.
Aluksi tie oli jopa ihan poljettavaa.

 Sitten se muuttui ihan poluksi ja talutus hommiksi meni. Tässä vaiheessa viisaampi olisi vain kääntynyt takaisin ja pystyttänyt teltan metsään, mutta enhän minä, kun päätin, että laavulla teen ruokaa ja nukun järven rannalla. Seuraavana aamuna muuten huomasin, että kärryn etureunan kangas oli ikävästi rikkoutunut polulla olleista kivistä.

Tämän mäen päällä oli karavaani pakko irroittaa toisistaan, jättää kärry ylös ja taluttaa pyörä alas. Hetken päästä kantaa myös peräkärry.

 Pitkospuuthan olivat tietenkin niin kapeat, ettei peräkärryn raideleveys sopinut siihen. Kannoin siis kärryn sylissäni laavulle. Kärryssä oli tietenkin kaikki matkaomaisuuteni eli painoa oli riittävästi ja kannettavuus hankalaa. Pitkospuita riitti noin 500 metriä.

 Kädet ja jalat väsyneinä pääsin laavulle ja järven rantaan. Teltta pystyyn ja tulet nuotioon. Kyllä se iltaruoka maistuikin hyvältä 90 kilometrin puurtamisen jälkeen näissä maisemissa. Olisi luullut, että uni olisi tullut helposti, mutta ehei, kipuilin koko yön enkä saanut oikein nukutuksi.

Näihin maisemiin oli hyvä lopettaa ensimmäinen päivä. Jatkoa ensi numerossa..