lauantai 1. maaliskuuta 2014

Pyöräillen Liedosta Itä-Helsinkiin Päivä 1


Jossain vaiheessa viime kevättä keksin pyöräillä kotoani Liedosta isäni luokse Itä-Helsinkiin. Matkanahan se ei ole pitkä, jos menee suorinta reittiä, mutta ajattelin että ajelen tuolta rannikon kautta ja sainkin lopulta mittariin 340 kilometriä. Eihän tuo joillekin ole matka eikä mikään, mutta minulle se oli ensimmäinen tuollainen muutaman päivän reissu enkä muutenkaan ole noin pitkiä matkoja ajanut päivässä saati peräkkäisinä päivinä.

Ensimmäinen ongelma tuli jo siinä vastaan, että pyöränäni oli vain täysjoustolla varustettu maastopyörä, jolla ei todellakaan ole mukavaa matkata. Tämähän tietenkin tarkoitti sitä, että täytyi ostaa uusi pyörä. Hyvän tovin tutkailtuani pyörämerkkejä, -malleja ja -tyyppejä päädyin cyclocrossiin, koska ajattelin käyttää pyörää myös hiekkateillä ja muihin kesäisiin lenkkeihin. Ostin siis Meridan Cyclocross 4:n. Valintaan vaikutti myös Fillari-lehden antama hyvä arvio pyörästä.

Seuraavaana ongelma oli kuinka kuljettaa matkan tavarat. Jostain syystä en tykkää ajatuksesta kuormata painoa pyörän päälle eli laittaa taakse ja eteen sivulaukkuja. Tutkailin tovin erilaisia tapoja ja valitsin Burleyn Nomad -peräkärryn.

Merida Cyclocross 4 ja Burley Nomad -kärry
Karttapuolen hoitivat ihan tavallinen paperikartta "Reittejä Helsingistä länteen", Garminin pyöräily-GPS Edge 800 ja siihen ostin vielä koko Suomen kattavan tarkan kartaston, jossa näkyy pienimmätkin polut. Tuosta Garminin käytöstä teki hyvin kätevän se, että siihen pystyy suunnittelemaan ja lataamaan valmiiksi pc:llä tehdyn reitin ja gepsi sitten hälyttää, jos sattuu poikkeamaan suunnitellulta reitiltä.

Mutta matkaan on joskus lähdettävä eli ei kun pyörän selkään ja matkaan!

17.07.2013 Lieto - Piikkiö - Sauvo - Kemiö - Teijo  90km - 90km

 

Lähtöpäiväksi valikoitui kaunis heinäkuinen päivä. Kello kävin noin puoltapäivää, kun hyppäsin pyörän selkään ja lähdin kohti ensimmäistä pitempää matkaani. Lämpötila oli jo 20 asteen hujakoilla ja aurinko paistoi kivasti. Sauvon risteykseen asti vanhalla 1-tiellä reitti olikin tuttua, kun on täällä suunnalla jo ehtinyt teitä koluta läpi pyörällä ja autolla jonkin verran.
Sauvon suuntaan ajellessani oli tienposkessa isompi levike, jossa oli jonkinlainen kioski, missä olisi myyty jäätelöä ja muita herkkuja, mutta tyhmä kun olen, niin en tietenkään pysähtynyt vaan jatkoin matkaani ilman taukoa Sauvon keskustaan asti. Siellä käännyin hieman sivutielle katsomaan mitä Karunantiellä tapahtuu. Eihän siellä mitään ihmeellistä. Maalaismaisemaa ja hiekkatietä. Yllättävän nätisti karavaanini kulki myös hiekkatietä pitkin. Toki hieman ylämäissä meinasi takarengas sutaista, jos alla oli liikkuvaa hiekkaa. Muutenkin huomasin, että kärryn kanssa täytyy hieman opetella tasaisempaan ajoon ettei kärry nyi pyörää ylöspäin kiivettäessä.
Karunantiellä olikin jo aika pistää ruokatauolle ja valitsin kivan metsäkalliopaikan, missä laitoin trangian pöhisemään ja ruuat tulille. Ensimmäinen kenttälounas maistui hyvältä ja energiaa tuli hyvin. Ennen matkaa pelkäsin hieman tuota, että miten osaan ravita itseäni tarpeeksi ettei tule mitään heikotuksia tai muita, kun tavallisilla pyörälenkeillä joskus on moista käynyt, kun en ole tarpeeksi syönyt ennen tai matkan aikana.
Lounaan jälkeen matka jatkui hiekkatietä kohti Sauvo-Kemiötietä, missä ajoin korkean sillan yli. En ole mikään korkeiden paikkojen fani ja rekka heilutti ajaessaan koko siltaa. Kieli keskelle suuta ja katse tiehen, niin hyvin selviää.
 
Rungonsalmen silta
Turuntiellä kohti Kemiötä ei sattunut mitään kummallisempaa, polkeminen oli sujuvaa ja mäetkään eivät tehneet ongelmaa. Katselin gepsistäni kohta tulevaa käännöstä ja hetken päästä se jo hälyttikin, että ajoin ohi. Siis geps on aina hieman myöhässä, mikä on ehkä vähän ärsyttävää pitkässä ajossa tai sitten en vain osaa tulkita sitä oikein ja arvioida mikä risteyksistä on se oikea.
Käännyin pienemmälle tielle Kemiön omakotitaloalueelle, jossa piti tietenkin poiketa, kun en jaksanut päätietä koko ajan polkea. Hiekkatiellä bongasin myös kissan ja kissoista pitää kuva myös ottaa.

Kemiön kissa

Kemiön keskustassa pysähdyin tauolle paikallisessa kahvilassa, jossa hörpin hieman kahvia ja söin hyvää leipää. Kyllä tällaisessa paikassa kelpaa pysähtyä.

Kemiötä
Kahvittelun jälkeen suuntasin kohti Perniöntietä ja Teijoa. Ilma oli kuin morsian, tyyni ja lämmin. Pilviä siellä täällä, mutta ei sateen uhkaa. Yllätyin kuinka hyvin autoilijat antoivat minulle tilaa. En tiedä oliko se tuo kärryssäni oleva lippu vai johtuiko se hieman ehkä liiallisista takavaloista, olihan kuitenkin päivä. Asiaa varmasti auttoi myös peräkärryn kirkkaan keltainen väri.
Perniöntiellä Strömmankanavan kohdalla tuli mies polkupyörällä vastaan huutaen, että on minulla komea torpedo perässä. Torpedoksihan sitä peräkärryä pitää siis kutsua. Strömmankanavan seutu oli aika idyllistä, palomiehet pumppasivat vettä säiliöihinsä ja matkailijat nauttivat kesästä ja kauneudesta. Minä se vain jatkoin polkemista enkä malttanut tähänkään pysähtyä, kun tiesin että kohta tulee käännös kohti Teijon retkeilyreitistöä ja yöpuuta.

Alkoi jo hieman jaloissa painamaan tuo mennyt 75-80 kilometriä, kun pääsin Teijon retkeilyalueelle. Katsoin kartasta, että Puolakkajärven rannalle menisi polku tai pieni tie ja sieltä löytyisi laavu ja tulipaikka. Sinne päätin siis telttani pystyttää. Operaatio ei alkanut hyvin. Ensin en löytänyt oikeaa risteystä, josta pääsisi laavulle, vaan seikkailin edes takaisin etsien oikeaa tietä. Vihdoin, kun oikean tien tapaisen löysin alkoikin vastoinkäymiset pikkuhiljaa kasvaa.
Aluksi tie oli jopa ihan poljettavaa.


 Sitten se muuttui ihan poluksi ja talutus hommiksi meni. Tässä vaiheessa viisaampi olisi vain kääntynyt takaisin ja pystyttänyt teltan metsään, mutta enhän minä, kun päätin, että laavulla teen ruokaa ja nukun järven rannalla. Seuraavana aamuna muuten huomasin, että kärryn etureunan kangas oli ikävästi rikkoutunut polulla olleista kivistä.


Tämän mäen päällä oli karavaani pakko irroittaa toisistaan, jättää kärry ylös ja taluttaa pyörä alas. Hetken päästä kantaa myös peräkärry.


 Pitkospuuthan olivat tietenkin niin kapeat, ettei peräkärryn raideleveys sopinut siihen. Kannoin siis kärryn sylissäni laavulle. Kärryssä oli tietenkin kaikki matkaomaisuuteni eli painoa oli riittävästi ja kannettavuus hankalaa. Pitkospuita riitti noin 500 metriä.



 Kädet ja jalat väsyneinä pääsin laavulle ja järven rantaan. Teltta pystyyn ja tulet nuotioon. Kyllä se iltaruoka maistuikin hyvältä 90 kilometrin puurtamisen jälkeen näissä maisemissa. Olisi luullut, että uni olisi tullut helposti, mutta ehei, kipuilin koko yön enkä saanut oikein nukutuksi.



Näihin maisemiin oli hyvä lopettaa ensimmäinen päivä. Jatkoa ensi numerossa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti