Pyöräillen Liedosta Ouluun kesäkuussa 2014

Tarkoitukseni oli tähän kirjoitella hieman alkutekstejä ennen reissua, mutta olenkin niitä kirjoitellut jo tuossa aikaisemmin blogiini, joten käydäänpä suoraan asiaan.

5.6.2014 Lieto - Aura - Oripää - Alastaro - Huhtamo 85km / 85km

 Ilma oli hieno, poutainen ja lämpötilakin oli jossain 23 asteen hujakoilla. Suunnitelmissani oli ajaa kahdessa päivässä Hämeenkyröön mökille, jossa pitäisin heti ensimmäisen välipäiväni. Lähtöä ei painaneet vanhat vaivat ja pyöräkin oli juuri käynyt huollossa, joten ei kun menoksi.

Alkumatka olikin tuttua kotiseudun pyöräteiden ajelua kohti Auraa, josta alkoikin uusi ja tuntematon.
Kuitenkin ennen Auraa ajellessani tovin Vanhaa Tampereentietä, joka kulki Aurajoen uomaa seuraillen, ihastelin maaseutumaisemaa.

Aurajoen vierustaa

Ilman lämpötila oli sen verran korkea, että vaikka ajoin shortseissa ja lyhyt hihaisessa ajopaidassa, hiki virtasi jo hyvin, vaikken ollut ajanut vielä kuin parikymmentä kilometriä. Päätin pitää ensimmäisen tauon ja paikaksi tuli pieni Kirkonkulman kirjasto. "Asiaton oleskelu kielletty" kertoi kyltti minulle, mutta olihan minulla tärkeää asiointia kirjaston pihalla, kun söin patukkaa ja venyttelin hieman. Tässä vaiheessa matkaa vielä muistin kiropraktikon opit, että kannattaa pitää taukoa vähintään tunnin välein, jotta kropassa liikkuu nesteet muuallakin kuin jaloissa eikä tule mitään jumeja niin helposti.

Ensimmäinen taukopaikka

Auraan päästyäni ylitin nykyisen ison Tampereentien ja jatkoin matkaani pientä Turuntietä. Matkalla ei paljoa ihmeellistä näkynyt, maaseutua ja välillä kyliä, joissa oli myös pyöräteitä, jotka seurasivat teitä ehkä kilometrin ja sitten katosivat. En useinkaan vaihtanut pyöräteille matkan aikana juuri tästä syystä. Helpompi ajaa autotiellä, kun ei ikinä tiedä kuinka kauaa pyörätie jatkuu, viekö se jonnekkin hukkaan tai onko se ihan surkeassa kunnossa.

Ensimmäisen aterian vietin koulun pihalla katoksen alla. Mikäs parempi paikka kuin koulun piha, koululaiset lomilla, joten tuleepahan kesälläkin moiselle käyttöä. Paikkavalinta ei ihan osunut nappiin, kun katoksen alla myös tupakoijat olivat tykänneet olla ja paikalla haisi ihan tuhkikselle. En viitsinyt vaihtaa enää paikkaa, kun juuri asettuessani paikalle alkoi hieman ripsoitella vettä taivaalta. Trangia tulille, pussipasta ja soijarouhe lämpiämään. Ai että, tätä tuleekin sitten matkalla syötyä. Sinolin käryistä tulee aina mieleen armeija-ajat, jossa valmistettiin leireillä ruuat myös trangialla.

Kouluruokailu on ihan hyvää

 Maha täynnä jatkoin matkaani kohti Oripäätä. Oripään lentokentän vieressä olin aluksi ajatellut viettää ensimmäisen yöni, mutta polkemisen kulkiessa jatkoin matkaani eteenpäin kohti Alastaroa.
Alastarosta tulee mieleen ensimmäisenä Alastaron moottorirata ja mietinkin, että kylillä varmaan pyörii pelkästään amiksia teini-DX:iensä kanssa, mutta ennakkoluulot pettää. Alastarossa menin paikalliseen kauppaan ostoksille ja kyselin hyllyjä täyttävältä myyjättäreltä, missä voisin täyttää tyhjentyneitä vesivarantojani. Myyjätär vei minut takahuoneeseen, jossa sain pullot ja juomapussin täyteen. Jotenkin ihmeellistä ja outoa päästä vain henkilökunnan alueelle. Kiitin nätisti, poistuin ostoksieni kanssa pihalle evastämään.

Tällaista matkamaisemaa tuli nähtyä.

Tähän väliin täytyy kyllä hieman manata noita pikkukylien pyöräteitä. Aivan hirveässä kunnossa, mutta kun ei viitsi ajella autotiellä, kun kylissä usein tuo liikenne on hieman vilkkaampaa enkä karavaanini kanssa ole se nopein tiellä kulkija Ja huonoon tienpintaan lisättynä risteyksien kivetykset ovat jotain järjetöntä. Kyseessä on kuitenkin pyörätie, joten pyörällä pitäisi päästä etenemään suhteellisen vaivattomasti risteyksen yli, mutta 10 sentin pudotus ja toisella puolella tietenkin 10 sentin koroke ei ole kovin sujuvaa. Niin ja keskellä saattaa olla vielä liikenteenjakaja, jossa on myös omat korotukset. Suomen kansasta noin prosentti on heikko näköisiä tai sokeita ja näistäkin 70 % on yli eläkeiän ohittaneita, jotka eivät tuolla ulkona varmasti enää sohi valkoisen kepin kanssa. Kivetykset kyllä ymmärrän toki tässä mielessä, että valkoisella kepillä tuntee sen risteyksen paremmin, mutta jotain tolkkua tässäkin saisi olla. Eipä noista pyörätuolillakaan varmasti kovin helppoa ole mennä.

Alastarosta jatkoin vielä noin tunnin matkaani Huhtamoon tai oikeastaan pysähdyin jo hieman ennen, kun huomasin tien sivussa hyvän telttapaikan. Katselin vanhaa autiotaloa ja sinne vievää pusikoitunutta tietä, että tuolla ei varmasti tule häirityksi. Lähdin työntämään pyörääni kohti taloa, mutta en päässyt kovin pitkälle, kun jouduin jo kääntymään takaisin. Polku oli liian umpeenkasvanutta ja epätasaista. Näissä tilanteissa pyörässä sivulaukut olisivat kätevämmät. Pääsisi huonompiakin polkuja taluttaen eteenpäin, nyt perävaunun matala maavara otti heti kiinni.
En ajanut kovin kauaa eteenpäin, kun huomasin toisen ja parempi kuntoisen sivutien. Tässä oli traktori käynyt joskus tyhjentämässä maakuormaansa, joten laitoin teltan pystyyn maankaatopaikan viereen nokkospuskien ja pajukon väliin.
Ajattelin hieman pumpata lisää ilmaa takarenkaaseen tässä vaiheessa, kun näytti matkalla, että hieman lytyssä rengas kulki. No siinä sitten otin minipumpun käteeni ja aloin pumppailemaan. Parin pumppauksen jälkeen alkoi suhina. Mietin, että mitäs pirua. Ilmojen valuessa pihalle tajusin, että sisäkumi oli murtunut venttiilin juuresta eikä moista vuotoa paikalla saa paikattua. Viskasin pumpun takaisin kärryyn ja manailin, että parempi mennä vain makuupussiin ja vaihtaa sisäkumi aamulla.
Tälle retkelle otin ensimmäistä kertaa vihon mukaan, jotta voin pistää hieman muistiinpanoja ylös paivän tapahtumista, mutta nyt kirjottaessa tuntuu siltikin hieman siltä, että jotain kuitenkin unohtuu tai teksti ei pulppua syövereistäni ihan niin helposti. No ehkäpäs se tästä, kun pääsee vauhtiin taas.
Uni ei tullut kovin helposti. Ensimmäinen telttayö tienposkessa, joten tuli sitä kuunneltua kaikkia urahduksia ja murahduksia mitä lähistöltä kuului ja varsinkin sitä linnunlaulua, joka ei missään vaiheessa vuorokautta pahemmin hiljene. Uni kuitenkin tuli jossain puolenyön tietämillä, mutta nukuin kyllä aika katkonaisesti.

Kesälle lisää pyöräilyä.

Nyt, kun pahasti näyttää siltä ettei kesälomaa ole enää minulla jäljellä, niin päätin, että käynpäs sitten osallistumassa pariin pyöräilytapahtumaan. Ensin olisi tarjolla Jämi84 ja sen jälkeen Myllyn pyöräily. Molemmissa tapahtumissa olisin ihan ensikertalainen eli lähtisin vain katselemaan ja kokemaan tapahtumapyöräilyä. En ole edes paikallisissa pyöräilyjoukoissa vielä heittänyt yhteislenkkejä.

Jämiin on aikaa enää parisenkymmentä päivää ja täysjoustoni on vieläkin huollossa. Tulee hieman kiire saada pyörään tuntumaa, kun viimeksi Cubella ajanut talvella työmatkaa. Vein jousituksen huoltoon Raispoon mistä lähettivät osat sitten Tampereelle huollettavaksi. Nyt odottelen vain milloin on aika.
Itse matka tuntuu pitkältä, mutta reittiesittelyissä ja kokemuksissa on kerrottu, että reitti on helppokulkuista eli luulisin hyvin selviäväni. Tarkoitukseni on siis osallistua tuohon päämatkaan eli 84km. Mitään tavoitetta ei ole, muuta kuin, että pääsisi maaliin.

Myllyn pyöräilyyn onkin aikaa vielä hieman enemmän ja matkaksi siellä valikoitui tuo Isomylly, joka on 86 kilometrinen. Mietin kyllä vielä, että vaihtaisinko matkaa Jättimyllyyn eli 135 kilometriseen, mutta en tiedä oikein millaista vauhtia tuolla kuuluisi pitää. Toisaalta tuo Ison matka on reipas päivälenkki ja toisaalta näissä tapahtumissa voisi pistää itsensä rajoille ja ajaa pitemmälle, kuin tavallisena sunnuntaina.

Kerronpas sitten myöhemmin miten kävi. Ja toki kiinnostaa muiden kokemukset moisista tapahtumista!

Pääsin perille Ouluun

Pääsin perille Ouluun tuossa reilu viikko sitten ja vietin Juhannuksen Iissä. Matka kesti yhteensä 14 päivää, kuten olin suunnitellutkin. Pidin kaksi vapaapäivää, ensimmäisen jo kahden ajopäivän jälkeen ja toisen viikon päästä siitä. Ilman välipäiviä keskimääräiseksi päivämatkaksi tuli 73 kilometriä, joka mielestäni on ihan passeli. Ainahan sitä voi sanoa, että kyllähän sitä pitää pitemmälle päivässä ajaa, mutta tuo nyt oli minulle sopiva. Nukuin aamuisin pitkään ja pääsin yleensä liikkeelle vasta puolilta päivin enkä ajanut yömyöhäiselle vaikka näkyvyyttä olisi hyvin ollut. Pisin päivämatka oli 112km ja lyhin 45 km ja sekin johtui vian kumin puhkeamisesta eikä silloin varakumia löytynyt. Tästäkin kommelluksesta kirjoittelen sitten ajopäiväkirjassa lisää.

Ajo tuntui suurimmaksi osalta ihan hyvältä. Alaselässä tunsin kipua monesti, mikä kuitenkin hellitti taukoillessani noin 20 kilsan välein. Myös oikean käden sormet puutuivat usein ja nyt vasta viikon jälkeen turra olo sormissa alkaa hävitä. Ei kovin tervettä siis. Jalkojen lihaksissa en oikeastaan missään välissä tuntenut suurta väsymystä tai lihaskipeyttä, kuten viime vuonna. Ainoa mikä vaivasi oli oikea polvi. Siinä tuntui kipua päivän ensimmäisen parikymmenen kilometrin ajan. Yleensä vasen polveni on ollut se, joka on oireillut.

No, mutta. Alanpas pikkuhiljaa kirjoittelemaan tuota ajopäiväkirjaa ja suunnittelemaan jo ensi vuoden ajoa.

 Pyöräillään!

Oulua kohti.

Huomenna se aika sitten koittaa, kun aion polkaista Ouluun, tuohon toiseen kotikaupunkiini. Syntyjään olen turkulainen, mutta 21 vuotta Oulussa asuneena oululaisuus pysyy minussa aika pitkään vielä. Edessä on siis noin 900 kilometriä, minkä ajattelin taittaa noin kahdessa viikossa. Tällä kertaa lupasin itselleni, että saan pysähdellä ihmettelemään maisemia tai syömään vaikka jäätelöä, jos siltä tuntuu.

Tavaraa kertyi peräkärryyn 36 kiloa, mikä taitaa olla kyllä ihan liikaa, mutta opinpahan mitä en seuraavalla kerralla tarvitse mukaan. Tuossa määrässä on noin viikon ruuat, vaikka kauppojahan luulisi matkalla tulevan vastaan. Pyörään ostin peilin, jotta nään ilman pään kääntelyä takaa tulevat autot. Saa nähdä pysyykö se kuinka kauan ehjänä. Uudet pyöräilykengätkin piti ostaa, mutta rahanpuutteen vuoksi jätin ensi kertaan. Nykyiset kengät kun ovat kapeammalla lestillä ja aiheuttavat varpaiden puutumista. Laitoin myös hieman lyhyemmän ohjainkannattimen, kun tuntui, että joutuu hieman kurottelemaan kahvoille eli noille jarrujen luona oleville tapeille.

Tässä vielä suunniteltu reitti kartalla:

Pienet jännäkakat tässä on päässyt jo tulemaan, mutta eiköhän sekin helpotu, kun satulaan pääsee. Sen jälkeen vaivana taitaakin olla puutunut ja hiertynyt takamus ja väsyneet spaghettijalat.

Toripolliisilla tavataan!

Liedosta Itä-Helsinkiin Päivä 5

21.07.2013 Espoo, Latokaski - Helsinki, Keskusta - Helsinki, Aurinkolahti 41 km  / 343 km

Aamu valkeni pilvisenä, mutta yö oli nukuttu hyvin varavuoteella. Aamupalalla sain kuunnella pikkupojan innokasta ja omalaatuista jutustelua.

Espoon Latokaskesta suuntasin etelään Finnoontietä kohti Espoon rantaraittia. Finnoontietä ajellessani manasin monta kertaa Espoon tiesuunnittelijan, joka on jättäny jokaisen risteyksen kohdalle isot kivetykset eikä pyörille minkäänlaista liuskaa. Yritä siinä sitten ajaa nätisti peräkärryn kanssa, kun koko ajan saa olla jarruttamassa ja varomassa ettei matala kärry kopsahda kivetykseen. Nyt vasta myöhemmin karttoja katsellessani huomasin, että olisi pitänyt jatkaa matkaa suoraan kohti rantaa ja käydä katsomassa Suomenojan lintualtaat, jos vaikka olisi sattunut näkemään tirppoja. Nyt koukkasin juuri moisen paikan ohitse. Rantaraitti oli aika kapea ajaa, mutta ihan hyväkuntoinen hiekkatie suuriltaosin. Jossain kohdassa tie meni ihan rantaan, missä tienä oli hieno, mutta kapea kivetys ja vieressä kaide. Rantaa pitkin ajaessani tuli vastaan risteys, jossa oli varoitus portaista. Enhän minä sitä uskonut vaan jatkoin risteyksestä portaiden suuntaan ja totesin kallion päälle noustuani, että kyllä siellä on portaat ja palatahan se täytyi. Olisivat edes kertoneet kuinka päästä takaisin raitille portaat kiertäen.

Espoon Rantaraitilta

Espoosta Länsiväylän laitaa ajaessani sain hieman seikkailla Länsimetron työmaiden takia, mutta täällä opasteet jopa toimii. Kiertotiekyhäelmät olivat vaan välillä hieman epäilyttävät. Lauttasaaren kiersin eteläkautta ja pidin pienen ruokatauon puistossa. Ruoholahdesta päästyäni sujahdin Helsingin keskustaan kulkevaan Baanaan. Enpä olisi osannut arvata, että joku päättäjä kannustaa näin hienosti kevyttä liikennettä ja ulkona oleskelua. Baanahan on kuitenkin suoraan pois vilkkailta autoteiltä. Tällaisista tiloista voisivat muidenkin kaupunkien päättäjät ottaa mallia. Baanalla oli myös hauska näyttötaulu, joka näytti kuinka monta pyöräilijää oli sinä päivänä ohittanut pisteen. Vaikka baana kuvissa näyttääkin hieman kolkolta ja siltä, että heti ensimmäisen yön jälkeen paikka on täynnä graffiteja, ei tunnelma paikassa ollut yhtään ghettomainen. Voisin kuvitella paljonkin ihmisiä tuonne kesäisenä päivänä viettämään aikaa. Moisessa on kyllä se ongelma, että helsinkiläisillä on aina kiire jonnekkin, joten eiväthän he ehdi paikasta nauttia.

Baanan pelikenttiä

Baana

Ajattelin, että joudun keskustassa ajelemaan paljonkin autojen seassa, mutta toisin kävi ja löysin itseni piankin Kulosaaresta. Herttoniemestä kuljin Roihuvuoreen pitkin rantoja, jossa näkyi paljon valkoposkihanhia ja eri sorsalajeja. Sitten jäljellä ei ollutkaan kuin Meri-Rastilan läpi ajaminen ja perille pääsy Vuosaaren aurinkolahteen väsyneenä, mutta iloisena, kun olin ensimmäisen kerran näin pitkän matkan taivaltanut. Voin myös todeta, että sinä iltana syöty ravintolaruoka maistui hyvin.

Perillä!

Mitä matkasta jäi käteen? Kipeät jalat. Portaiden nouseminen tuntui tuskalta muutaman päivän eikä pyörän selkään ihan heti tehnyt mieli, mutta ajatukset liikkuivat jo tulevien vuosien pyöräilyreissuissa. Lappiin? Norjaan? Eurooppaan? Muualle? Aika ja raha ovat vain kysymyksenä minne sitä lähtisi.
Mutta mitä sitten opin? Ainakaan ei kannata väkisin yrittää polkuja pitkin peräkärryn kanssa. Kivet repivät kärryn etureunan kankaan ikävästi rikki. Vältä pääteitä. Ne ovat tylsiä, suoria ja suunniteltu autoilijoille. Tarkkaile vesivarantoja ettei käy kuten ensimmäisenä iltana, että vesi loppuu kesken eikä seuraavana aamuna saa heti aamupalaa tehtyä. Ota bepanthenia tai vastaavaa hiertymille. Ehkä tärkein mitä yritän tulevalla matkalla noudattaa on se, että pysähdyn katselemaan ja vierailemaan kohteissa jotka näyttävät mielenkiintoisilta enkä vain aja ohi ja ajattele, "tuopas on mukavan näköinen paikka, mutta jalat vievät, ei voi pysähtyä."

Reitti

Tässä vielä suurpiirteinen kartta mistä ajoin.

Liedosta Itä-Helsinkiin Päivä 4

20.07.2013 Siuntio - Evitskog - Veikkola - Nuuksion Haltia - Espoo 64 km / 302 km

  Siuntion Kylpylästä herääminen oli mukava ja aamiainenkin maittoi hyvin. Neljännen päivän tavoitteena oli päästä Nuuksion Haltia -luontokeskukseen katsastamaan uusi ja hienoksi kehuttu paikka, minkä jälkeen hyvän ystävän luokse Espoon Latokaskeen.

Siuntiosta aloitin matkani Evitskogia, jossa muutama mopopoika ohitti minut ja takana istuva näytti karvaista peräsintään ja huusi "Haista P*rse!". Näytin pojille vain peukkua ja hymyilin. En kyllä ole eläissäni nähnyt 16-vuotiaalla niin karvaista takamusta. Harvemmin kyllä nään tuon ikäisten takalistoja ilman housuja.

Evitskogista

Evitskogin jälkeen käännyin kohti Veikkolaa pienelle Kylmäläntielle, missä näkyi niin idyllistä suomalaista maalaismaisemaa kuin olla ja voi. Isohkoja kartanoita ja tiloja, kukkivia peltoja, sinisiä järviä ja hieman huonokuntoisia asvalttiteitä. Liikennettä ei ollut nimeksikään ja nekin, jotka minut ohittivat antoivat kyllä hienosti tilaa. Mietinkin usein matkalla, että voisin näyttää peukkua tai kiittää moisesta ystävällisestä teosta nostamalla kättä. Sen kyllä huomasin polkiessani, että mitä ammattimaisempi kuski, niin sitä pienempi oli ohitusetäisyys. Myös auton hinta ja valmistusmaa (Saksa) vaikutti asiaan selvästi.

Idyllistä

Eerikinkartanontieltä

Hieman ennen Veikkolaa tuli vastaan tälläinen puukuja, josta piti tietenkin ottaa kuva, mutta vastaantuleva auto ei millään halunnut tulla vastaan vaan jäi kuvaan linssiluteeksi.
Veikkolassa kävin kaupassa ja pidin pienen evästauon, jotta jaksoin jatkaa matkaani. Koko ajan oli hieman tuli takamuksen alla ettei aikaa tuhraantuisi ja ehtisin hyvään aikaan Latokaskeen.
Veikkolan jälkeen tuli taas tämä pieni GPS-ongelma ja käännyin yhtä risteystä liian aikaisin Nuuksion suuntaan ja tein vahingossa hieman yli kilometrin matkan. Nuuksion Pitkäjärven laitaa ajaessa tuli sellaisia mäkiä vastaan, että oli pakko vain lykätä mäkeä ylös. Oli jo jalat niin väsyneet, mutta olipahan kivat vauhdit, kun laski takaisin. Sitä asiaa en ymmärrä, Haltiaa mainostetaan paljon turisteille, että se esittelee suomen puhdasta luontoa, mutta tienpientareet olivat aivan täynnä roskaa. Muutenkaan en ymmärrä ihmisiä, jotka heittelevät auton ikkunasta roskia ulos tai ovat uimarannalla ja jättävät roskat maahan. Ei luulisi olevan kovin hankalaa viedä mukanansa lähimmälle roskalaatikolle.

 

Haltian Pohjannaula

Haltia oli kyllä ison luokan pettymys. Ajattelin, että tällaiseen paikkaan, mihin on upotettu muutama ylimääräinenkin euro, olisi saatu jotain erilaista ja ihmeellistä Suomen luonnosta näin asiasta kiinnostuneellekin. Haltia olikin vain jonkinlainen hienojen tekniikoiden ja luontoesitelmien yhteensulautuma. Kyllähän se varmaan turistille on ihmeellistä kävellä Suomen kartan päällä ja eri kohdissa nähdä minkälaisia luonnonpuistoja Suomessa on. Talossa oli myös pimeä huone, jossa soitettiin ääninauhalta suomalaisen miehen iltatoimia luonnossa. Kuului autolla ajoa mökille, jään rikkomista, jotta saa saunavettä, lintuja ja sen sellaista. Mutta mikä ihme siinä on, että jonkun pitää kommentoida jokaista ääntä niin, että muiden elämys häiriintyy. Oli paikalla myös niitä, jotka porisivat niitä näitä. No huono reissu, mutta tulipahan tehtyä. Ei tule mentyä uudelleen ellei ole jokin todella kiinnostava näyttely tiedossa. Myöhemmin Helsingistä autoillessamme kävimme uudestaan Haltiassa ja nousimme Pohjannaulan näköalatasanteelle. Näky oli säälittävä. Kuten kuvasta näkyy, tasanteen suunta on sopivasti itse rakennuksen yli eli ei mitkään mahtavat näkymät, vaan edessä törrötti ilmastointilaitteita ja muita teknisiä koppeja. Ei näin. Haltian kahvilakin oli ylihintaista. Mutta teinpäs päivän hyvän työn lähtiessäni pois kahvilasta huomatessani jonkun pudonneen lompakon kahvilan lattialla.

Lähtiessäni Haltiasta kohti Latokaskea eräs mies, kuka oli myös matkapyöräillyt, tuli minulle hieman ylimielisesti kertomaan omista matkoistaan ja vähätteli minun reissua. En kyllä hirveästi hätkähtänyt. Yksin reissussa on se hyvä puoli, että saa mennä juuri sellaista vauhtia, matkaa ja suuntaa millaista itse haluaa. Nyt pääsin siis laskettelemaan Nuuksion mäkiä alaspäinkin ja välillä nopeus oli lähempänä viittäkymppiä eikä ollut yhtään mukavaa tuossa vauhdissa, että tielle oli hevonen käynyt läjäyttämässä. Miksei hevosenläjiä pidä kerätä tieltä, kun koirien tekeleet täytyy kerätä ojien pohjaltakin ettei tule sanomista. Espoon läpi ajellessani meinasin olla hieman hukassakin, koska opasteita oli vain autoteille ja karttani oli hieman suurella mittakaavalla näin tiheälle tiestölle, mutta lopulta pääsin Latokaskeen. Oli erittäin mukavaa päästä vihdoin saunaan hyvän ystäväni Heikin luona ja puhua sitä tavallista eli niitä näitä. Unikin tuli helposti varasängyllä.

Liedosta Itä-Helsinkiin päivä 3

19.07.2013 Tammisaari - Raaseporin linna - Inkoo - Siuntio 78km / 238km

   Kolmas päivä herätti aamuunsa jo noin kuuden aikaan pienellä vesisateen ropinalla teltan pintaan. Olin pystyttänyt telttani ison tammen alle, mutta eihän se lehvästö suojannut kuin suoralta sateelta. Lehtien pinnoilla pisarat kasvoivat isommaksi ja paukuttelivat suurempina teltan kattoon. Ropinaa kesti onneksi vain hetken ja sain nukkua vielä tovin.

Aamutoimien lomassa söin puuroa ja seurustelin hieman muiden matkalaisten kanssa, kun olivat hyvin kiinnostuneita peräkärrystäni ja aurinkolaturista. Taivas näytti jo tässä vaiheessa päivää aika epävakaiselta, sadetta ripsottelikin välillä ja ukkonen kuului kauempana. Siinä tavararoiden kasauksen lomassa ankkaperhekin kävi jokaiselta seurueelta anelemassa ruokaa.

 

Örmnäsin ankkaperhe aamupalaa etsimässä.

Matkaan lähtiessäni moikkasin muita pyöräilijöitä ja suuntasin pois Tammisaaresta Bäggööntietä pitkin kohti Raaseporin linnaa tai oikeastaan sen jäljellä olevia rauniota. En ollut kuullut kyseisistä rauniosta aikaisemmin mitään ja odotukseni olivat jokseenkin pienet. Bäggööntieltä käännyin Västervikintielle, joka matkalla muuttui Norrbyntieksi ja Köpbölentieksi ennen liittymistä hieman isompaan tiehen, joka vei lähemmäs raunioita. Tuollaiset pienet tiet ovat mukavia ajelemiseen. Ei hirveästi liikennettä ja maisematkin ovat kivoja, kuten alemmassa kuvassa näkyy. Jos tuollaisella tiellä sattuu liikennettä näkemään, se kyllä hidastaa kohdalla hienosti. Tästä voi muut pyöräilijät olla hieman eri mieltä, koska noilla pikkuteillä usein ajetaan rallia eikä välttämättä huomata selvästi hitaampaa pyöräilijää. Kuten jo aikaisemmin pohdin voi syynä olla tuo perässäni tuleva peräkärry, joka aiheuttaa hidastamista?

Norrbyntiellä

Yllätys oli suuri, kun pääsin Raaseporin linnanraunioille. Olin odottanut jotain pientä puolen metrin korkuista kivimuuria, mutta täällähän tönötti kallion päällä isokin linna. Tässä vaiheessa kaikki etelä-Ranskan linnamailla käyneet haukottelevat ja toteavat, "nämä on niin nähtyjä" ja "voiko tuota edes linnaksi sanoa." En laita tänne enempää kuvia linnasta, vaikka paikka tuli hyvin kierrettyä ja kuvattua, koska ajattelin, että onpa muilla sitten mukavampaa mennä, kun ei ihan kaikkea ole netistä nähnyt.

Raaseporin linnanrauniot

 Mutta hieman voin linnan tarinaa kertoa: Linna on todennäköisesti rakennettu 1300-luvun loppupuolella. Ensimmäinen maininta linnasta on vuodelta 1378. Bo Joninpoika Grip rakennutti paikalle muurit 1360 - 1370. Aikoinaan linna on rakennettu saarelle ja vesi on ympäröinyt sitä. Maannoususta, Helsingin ja Tammisaaren perustamisien takia linnoitus hylättiin vuonna 1553. Paikalla on käyty useita taisteluita ja linna vaurioitukin pahasti. Nykyisin paikka on restauroitu mielestäni hyvin ja kiertäminen oli mukavaa samalla lueskellen opasvihkoa. Paikalla toimii myös Suomen suurin ruotsinkielinen kesäteatteri ja kesäkahvila Linnanvoudin tupa, josta ostinkin hippasen hyvää kinkkukiusausta. Kahvilassa työskennelleet tytöt eivät oikein aluksi ymmärtäneet kysymyksiäni johtuen todennäköisesti vahvasta Oulun murteestani ja siitä, että tytöt olivat suomenruotsalaisia, mutta hieman selkeytettyäni puhettani sain ruokaa eteeni.

Hyvän tovin kulutettuani aikaa linnan piirissä jatkoin matkaani eteenpäin. Jo linnassa kierrellessäni yli pyyhkäisi pieniä sadekuuroja, mutta en odottanut ihan näin synkkiä pilviä tielleni, mitä kohta eteeni tupsahti. Sadekuuro tuli niin nopeasti päälle että juuri ehdin vetäistä takin päälle. Takki ei ollut kuitenkaan varsinainen sadetakki, joka olisi kyllä ollut kärryssä, vaan Haltin vettä hylkivä takki, jonka vedeltä suojaava pinta ei tässä vesimäärässä kauaa auttanut. Hyvin se kyllä piti minut lämpimänä vaikka sadekuuroja tuli koko päivän ja vettä tuli kuin Esterin peräsimestä välillä.

Synkäksi vetää. Kohta kastuu.

Inkoota kohti pyöräillessäni sateita tosiaan tuli ja autoilla ajelijat vain nauroivat minulle, kun olin niin märkä. Mutta mikäs siellä pyöräilessä, kun matka taittui kivasti, ei ollut kylmä ja pyörä toimi. Ei se "pieni" vesisade mitään haittaa.
Olin suunnitelut reittini menemään pieniä teitä ja tiet olivatkin sitten hiekkaisia ja nyt hyvin märkiä. Tieni vei Höstnäsintieltä Sigensintielle ja sitä kautta takaisin isommalle Fagervikintielle. Tarpeeksi kauan, kun ajelee moisella tiellä, ei se voi olla vaikuttamatta vaihteistojen toimintaan. Rattaat olivat täynnä märkää hiekkaa ja rutisivat siihen malliin, että huoltoa pitäisi tehdä. Olin kuitenkin unohtanut kettinkiöljyn kokonaan matkasta! Miten voi moisen unohtaa kokonaan.

Vesisateen jälkeinen tuoksu huumaa

Kuraa lentää.

Fagervikin tiellä tuli vastaan Fagervikin ruukkialue. Nyt jälkikäteen, kun katselin netistä tietoja Fagervikistä, olisi pitänyt kyllä pysähtyä ja ihmetellä täälläkin, mutta mieli märkänä ja keho kiireisenä pyyhälsin vain ohitse. Takana oli jo Raaseporin linnan kierto ja tarkoitukseni oli päästä Siuntioon asti samana iltana.

Fagervikin ruukkia.

Fagervikintietä pitkin jatkoin vesisateissa kohti Inkoota. Inkoon kirkolla näin mielenkiintoisen liikennemerkin, jota hihittelin yksin mielessäni ja pitihän siitäkin räpsäistä kuva. Pyöräparkki invalideille? Taisi merkki kyllä tarkoittaa edessä olevaa kahta autopaikkaa, mutta nauratti se silti.

Pyöräparkki invalideille?

Inkoon kaupalla laittelin tavaroitani hieman ja putsasin pyörääni kurasta. Siinä samalla jokin paikallinen vanhempi nainen tuli huutelemaan, että mikähän hänen pyöränsä jarruissa on vikana vaikka juuri Jorma ne korjasi. Jorma oli kieltänyt käyttämästä edessä olevaa käsitoimista jarrua, koska palojen keskitys oli vinossa. No pitihän sitä neitoa hädässä auttaa ja siirsin palat pois vanteelta hinkkaamasta ja neuvoin samoin kuin Jorma, että jos hän vielä jarrua painaa, osuvat palat taas vanteelle ja jäävät siihen hinkuttamaan. Ostosten jälkeen tuli muutama paikallinen parikymppinen haastattelemaan minua peräkärrystä ja yksi haaveleikin ostavansa kauppareissulle moisen, kun ei autoa omistanut, tarakalle ei paljoa mahdu ja repussa ostokset painavat paljon.
Inkoosta lähdettyäni taivas aukeni taas. Suuntasin kohti Tähtelän kylää ja sieltä Rankilantietä kohti Siuntiota. Maisemat olivat perinteistä maaseutumaisemaa, viljavaa peltoa ja isoja puutaloja siellä täällä. Mieli lepäsi vaikka takki oli märkä ja alkoi jo hieman tyhjetä. Siuntioon päästyäni katsoin kartasta lähellä olevan jonkinmoisen majapaikan. Lähellä oli myös Rantasipin kylpylähotelli, mutta ajattelin, että tulee todellakin halvemmaksi majoittua majoitukseen  kuin hotelliin. Majapaikalle vei kilometrin pituinen piiitkä nousu. Matkalla katselin tiestä lähtevää pientä tietä jonka katveeseen olisi voinut teltan pystyttää. Nousun aikana yritin myös katsella liikennemerkkejä majapaikkaan, mutta mitään en löytänyt. Googlekin osasi vain kertoa, että paikalla on kyllä ennen toiminut majoitus, mutta nykyisin paikalla toimii jokin nuorten alkkisten hoitola. Tästä kyrsiintyneenä laskettelin mäen takaisin alas täyttä häkää ja päätin mennä kylpylähotelliin, maksoi mitä maksoi.
Rantasipissä olinkin jo aika sipissä. Hotelliin kirjautuessani olisin saunaan päässyt vielä tunniksi, mutta kylpyläpuoli oli mennyt jo puoli tuntia aikaisemmin kiinni. Ajattelin, etten väsyneenä jaksa kiirehtiä enää saunaan vaikka olisi se poikaa tehnyt, vaan meninkin vain kuumaan pitkään suihkuun, pesin samalla ajovaatteitani lavuaarissa ja laitoin ne pyyhkeiden kuivaustelineeseen kuivumaan. Illalliseksi kävin vielä ravintolassa syömässä pihviä ja juokasin pari todella hyvää olutta. Uni puhtaissa lakanoissa ja pehmeässä sängyssä tuli helposti.